lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
MIELIPIDE

Viisumivapauteen ei tule rynnätä suin päin

6.8.2008 0:00

 Valtiotieteiden maisteri Sampo K. Saarinen peräsi (HS 3. 8.) Venäjältä viisumipolitiikkaan vastavuoroisuutta – Venäjä kun ei ole halunnut helpottaa suomalaisten viisuminsaantia.

Tästä epäsuhdasta huolimatta Saarinen vaati myös Suomelta viisumipolitiikan lieventämistä ja jopa tämän suuntaista aktiivisuutta EU:n tasolla.

Pienen ja jättisuuren valtion kanssakäyminen on kuitenkin aina pienen maan kannalta ongelmallista. Täysi viisumivapaus Suomen ja Venäjän välillä voisi aiheuttaa maallemme suuriakin haittoja, sillä toivottujen tulijoiden lisäksi saapuisi paljon muitakin.

Pienen Suomen onkin parasta pitää rajaliikenteensä kontrolli itsellään, eikä sen kannata harjoittaa ainakaan sallivampaa viisumipolitiikkaa kuin muiden EU-maiden.

Viisumipolitiikan rajoitetutkin lievennykset ovat Suomen kannalta siinä määrin strategisia, että jos niitä aiotaan ryhtyä vakavasti ajamaan, on asiasta syytä tehdä puolueeton tutkimus.

Saarinen totesi, että Ulkopoliittisessa instituutissa ollaan käynnistämässä osittain ulkoministeriön rahoittama tutkimushanke, joka suhtautuu ennakkoluulottomasti viisumivapauteen EU:n ja Venäjän välillä.

Mikä lienee tällaisesta ennakkoasenteesta lähtevän hankkeen todellinen luonne? Aidossa tutkimuksessa ei sitouduta etukäteen tietynsuuntaiseen lopputulemaan. Kysymyksessä näyttääkin olevan tarkoitushakuinen selvitys eikä totuutta etsivä tutkimus.

Viisumikäytäntöjen lieventämisen kaikkia vaikutuksia – niin myönteisiä kuin kielteisiäkin – olisikin analysoitava erityisesti Suomen kaltaisen pienen rajavaltion kannalta ilman etukäteissitoumuksia.

Vasta erisuuntaisten vaikutusten puolueettoman punnitsemisen jälkeen olisi johtopäätösten vuoro.

Nyt näyttää siltä, että lähdetään viisumivapautta suosivista johtopäätöksistä ja aiotaan etsiä perusteet niiden oikeutukselle. Tätä lähestymistapaa käyttäen toivotut perusteet epäilemättä löytyvätkin.


professori emeritus

Turku

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.