Virtuaalisia yhteisöjä demonisoidaan

 Mielestäni on aika lopettaa keskustelu yhteisöllisyyden puutteesta maailmassa. Yhteisöllisyyttä löytyy meistä kaikista, yhteisöllisyyden muoto vain on muuttunut.

Kaksi koulusurmaajaa eivät olleet suinkaan erakkoja väliinputoajia, vaan he olivat kumpikin, ainakin omasta mielestään, osa suurempaa kokonaisuutta, yhteisöä; virtuaalista sellaista.

Virtuaalinen yhteisöllisyys on korvannut jo erittäin suuren osan monen ihmisen reaalielämän yhteisöllisyydestä. Kaverien kanssa mesetetään, chatataan, keskustellaan ja väitellään. Fyysisesti silmästä silmään katsominen vähenee.

Virtuaalinen yhteisöllisyys ei ole sinänsä vaarallista, sillä parhaimmissa tapauksissa virtuaaliset yhteisöt antavat tukea ja turvaa, jota ihminen ei muuten ehkä elämässään saisi. Virtuaalisista yhteisöistä löytyy aina joku, joka tukee ajatuksiasi, niitä pimeimpiäkin.

Ongelmaksi muodostuvat virukset, joita piileksii joissakin yhteisöissä. Viruksilla tarkoitan ajatuksia, mielipiteitä ja kulttuureja, jotka irtaantuvat reaalielämän etiikasta ja sekoittuvat virheellisesti viihdeteollisuudenkin viljelemiin fiktiivisiin toimintatapoihin. Tästä synteesistä voidaan sitten tuoda tosielämään toimintatapoja, jotka johtavat pahimmillaan Jokelan ja Kauhajoen tapaisiin ylilyönteihin.

Ratkaisu ei ole demonisoida virtuaalisia yhteisöjä, vaan aivan päinvastaisesti tutustua, tutkia ja oppia niistä. Tietokoneviruksiakaan ei poisteta huutamalla niille. Niiden sisältämää koodia pyritään ymmärtämään, jotta ne voitaisiin tehdä vaarattomiksi.

Lopetetaan koulun terveydenhuollon tilasta valittaminen ja kohdistetaan yhteiskunnan resurssit näiden yhteisöjen oppimiseen, tutkimiseen ja ymmärtämiseen.

Espoo

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi