lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
MIELIPIDE

Ylioppilaat omivat kaikki kansanjuhlat

16.5.2008 0:00

juhani niiranen / hs

Ylioppilaat juhlivat 160-vuotiasta Maamme-laulua Flooran päivänä Helsingin Kumpulassa.

Ylioppilaat juhlivat 160-vuotiasta Maamme-laulua Flooran päivänä Helsingin Kumpulassa.

 Viikon alussa juhlittiin Maamme laulun 160-vuotisjuhlaa. Kun katselin eri viestimissä julkaistuja kuvia juhlinnasta, kiintyi huomioni taas kerran siihen porukkaan, joka kuvien perusteella oli yksin juhlimassa myös kansallislauluamme.

He olivat yksinomaan valkolakkisia ylioppilaita, tupsun kanssa tai ilman. Tulin surulliseksi.

Olen jo lapsuudestani asti tiedostanut, että Suomen itsenäisyys, lippu ja myös laulu ovat porvareiden luomia symboleja / myyttejä, mutta näin yksipuolista kuvaa en olisi halunnut nähdä.

Olen todennut heidän vieneen vapun, työläisten suuren juhlapäivän, näiden alkuperäisiltä juhlijoilta, ja tehneen siitä suuret ryyppäjäiset (missä leivoset ilmassa leikkiä lyö), mutta näin yksipuolisesti ilmaistuna Suomen kansan koostumus oli yököttävää.

Olen sen ikäinen, että olin parhaassa iässä 1950-luvulla, jolloin työväenliike oli voimissaan. Sen marssit vetivät porukkaa, ja työläiset kokivat yhteisyyttä.

Ei merkinnyt oleellisesti mitään, että he olivat kahdessa leirissä, kummallekin riitti tilaa. Marssijoiden joukossa oli myös valkolakkeja, mutta he sulautuivat joukkoon, samoin heidän omat juhlansa, mutta mikä tärkeintä, vain osana vaikkapa vapun viettoa, ei kaiken peittävänä.

Kun kutsu kuuluu ja synnyinmaa on vaarassa, suurelta osin maata puolustavat työläiset, maanviljelijät, tavalliset ihmiset.

Ilman heidän panostaan ei nytkään laulettaisi Maamme-laulua, itsenäisen maan symbolia.

Miksi ei joskus näytetä kuvia, kun tavallisten ihmisten porukka, ilman valkolakkia ja ilman kuoronjohtajaa, laulaa Maamme-laulua lipputangon juurella, jossa liehuu Suomen lippu?


taidemaalari, graafikko

Riihimäki

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.