29.9.2007 0:00
Vanhastakaupungista Bratislavan linnaan pääsee Sigismundin portin kautta.
Bratislava. Bratislavan tärkein maamerkki ja katseenvangitsija kaupunkia lähestyttäessä on kukkulan laella kohoava linna. Suorakaiteen muotoinen, neljän tornin koristama linna pitää suojissaan monta historiallista kerrostumaa. Se on ollut risteyspaikka ja historiallisten tapahtumien näyttämö satoja vuosia.
Nykyisen muotonsa linna sai 1400-luvulla, mutta paikalla oli asutusta jo ennen kivi- ja pronssikautta. Siellä kävivät kelttiläiset ja roomalaiset, jotka pitivät aluetta sotilastukikohtana. 800-luvulla kukkulalle rakennettiin basilika, jonka jäännöksiä on rekonstruoitu linnan pihalle.
Uudelleenrakentamisen myötä linna muuttui useita kertoja goottilaisesta renessanssiin ja barokkiin.
Linnasta puolustettiin Unkariin kuulunutta Bratislavaa, kun turkkilaiset hyökkäsivät maahan. Linnan vanhin torni on peräisin 1100-luvulta. 1400-luvulta on säilynyt goottilainen portti ja ulkoseinässä oleva goottilaistyylinen ikkuna.
Sisätiloja uudistettiin 1500-luvulla, jolloin maalattiin muun muassa hienoja freskoja. Aiheina niissä on kasveja, eläimiä ja ihmisiä. Freskoja on säilynyt jonkin verran huoneissa, joita käytetään tärkeissä kokouksissa ja valtiollisissa tapaamisissa. Presidentit George Bush ja Vladimir Putin tapasivat freskohuoneessa 2005. Yleisölle edustustilat eivät ole auki.
Linna kukoisti Maria Teresian hallituskaudella. Vuodesta 1740 vuoteen 1780 asti vallassa ollut Maria Teresia rakennutti pihaan barokkityyliset portit ja rappuset. Linnan ympäristöön rakennettiin pikkupalatseja, maneesi ja urheilurakennus. Puutarha muotoiltiin barokin ihanteiden mukaisesti.
Maria Teresian poika Josef II halusi hallinnolleen kirkon tuen ja perusti linnaan pappisseminaarin. Papit opiskelivat seminaarissa monilla kielillä.
Napoleonin sotien aikana linnaa kohtasi tuhoisa tulipalo 1811. Suurin osa irtaimistosta tuhoutui. Toisen maailmansodan aikana linnaa pommitettiin. Se oli rappiolla 1950-luvulle saakka, jolloin alkoi perusteellinen kunnostus. Osa linnasta muutettiin museoksi ja osa edustustiloiksi. Tšekkoslovakian miehityksen aikana 1968 linnan pihalle vyöryivät Varsovanliiton joukkojen tankit, mutta mitään ei vahingoitettu.
Linnan toisessa kerroksessa on laaja vaihtuvien näyttelyjen tila, jossa on lokakuulle saakka esillä vanhoja ranskalaisia gobeliineja ja kelttiläisiä kolikoita. Kolmannessa kerroksessa on upea huonekalunäyttely, jossa voi kerrata tyylisuunnat kronologisesti renessanssista biedermeieriin ja jugendiin. Esillä on myös komeita hopea-astioita ja kynttelikköjä.
Habsburgien kruunua säilytetään kunniapaikalla vitriinissä.
Sisustukseltaan monesti tuhoutunut linna on vaatimattomampi kuin naapurikaupungin Wienin palatsit. Sisäänkäyntiä hallitsevat marmoriportaat ja valkoiset seinät.
Linnaan on suunnitteilla useita vuosia kestävä remontti, mutta sen alkamispäivämäärää eivät talossa työskentelevät oppaat tiedä. Osia linnasta suljetaan jo syksyllä, ja remontti saattaa alkaa joulukuussa.
"Tieto kulkee täällä kovin hitaasti", opas Monika Kulhava naurahtaa.
Linnan piha on hieno näköalapaikka. Sieltä aukeaa näkymä Tonavalle, viehättävään ja hyvin hoidettuun vanhaankaupunkiin, Bratislavan uuteen osaan ja muutaman kilometrin päässä häämöttävään Itävaltaan.
www.snm.sk.
Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi