10.1.2009 0:00
Yhdysvaltain kongressin kupoli on mainio maamerkki.
WASHINGTON. Yhdysvaltain kongressiin Washingtonissa on nyt helppoa tutustua, sillä valtiopäivätalo Capitolin yhteyteen avattiin joulun alla suuri ja hyvin suunniteltu vierailijakeskus.
Oppaita riittää, ja tilaa on niin paljon, että keskus nielaisee vaivatta tuhansien turistien joukot ilman jonoja.
Keskus aukesi oivalliseen aikaan, sillä Washingtoniin on tulossa jopa pari miljoonaa vierasta Barack Obaman virkaanastumisen innoittamana. Hän vannoo presidentinvalansa 20. tammikuuta.
Vierailu kongressissa oli aiemmin voimia vaativa operaatio. Capitolissa käy vuosittain kolmisen miljoonaa turistia, ja he joutuivat jonottamaan ulkona milloin pakkasessa, milloin paahteessa.
Nyt vierailuajankohdan voi valita kymmenen minuutin tarkkuudella ja tilata ilmaisen lipun netistä. Ensimmäiset ryhmät lähtevät liikkeelle klo 8.50 ja viimeiset klo 15.20.
Vierailijakeskuksen ytimenä on iso sali, joka on nimetty Vapautuksen saliksi orjien vapauttamisen kunniaksi. Sen katossa on kaksi isoa ikkunaa, joista näkyy kongressin 88 metriin nouseva kupoli. Kupoli toimii myös mainiona maamerkkinä, kun turisti suunnistaa kohti Capitolia. Kupoli näyttää valkoiselta marmorilta, mutta on oikeasti valurautaa ja painaa 4,5 miljoonaa kiloa.
Vapautuksen salin syvennyksessä on kipsimalli patsaasta, jota käytettiin kupolin huipulla olevan pronssista valetun, kypärää ja miekkaa kantavan naishahmon valamiseen.
Runsaan tunnin kestävä kierros alkaa 20 minuutin kansallisromanttisella elokuvalla, jossa on myös asiatietoa kongressin toiminnasta.
Kongressin eli senaatin ja edustajainhuoneen työhuoneisiin ja istuntosaleihin ei kierroksella pääsekään, mutta nähtävää riittää muutenkin.
Kongressia sanotaan suureksi taidemuseoksi, koska siellä on runsaasti taide-esineitä, muiden muassa sata patsasta.
Jokainen osavaltio sai lähettää kaksi patsasta, jotka luonnehtivat osavaltioita ja niiden saavutuksia. Floridasta tuli lääkäri John Gorrien (1803–1855) patsas, koska hän kehitti jääkaapin ja ilmastoinnin idean.
Amerikkalaisten pyhimpiin paikkoihin kuuluu Rotunda, kupolin alla oleva pyöreä juhlallinen sali. Salin keskipisteessä on vaalea pyöreä kivi, jonka päälle lasketaan kuolleiden presidenttien, kongressin jäsenten ja muiden merkkihenkilöiden arkut viimeisen tervehdyksen ajaksi.
www.visitthecapitol.gov/
Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi