lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
NÄHTÄVYYS

Draama rakensi Sydneyn oopperatalon

26.8.2006 0:00

mikko marttinen

Sydneyn maailmankuulut simpukankuoret.

Sydneyn maailmankuulut simpukankuoret.

sydney. Toiset hämmästelevät sen suurta kokoa, toiset ovat kuvitelleet sen todellista isommaksi. Ja monille on yllätys, ettei kyse ole yhdestä yhtenäisestä vaan kolmesta erillisestä rakennuksesta.

Sydneyn oopperatalo on yksi niistä ihmisen luomista monumenteista, joista lähes jokaisella on jokin ennakkokäsitys.

Miljoonat ihmiset ovat vertailleet Sydneyn satamassa mielikuviaan todellisuuteen sen jälkeen kun kuningatar Elisabet II avasi oopperatalon vuonna 1973. Tähän vierailijajoukkoon ei kuulu rakennuksen alkuperäinen arkkitehti, tanskalainen Jørn Utzon.

Utzon voitti oopperatalon suunnittelukilpailun uraauurtavilla simpukankuorillaan. Utzon kuitenkin riitautui Sydneyn kaupunginisien kanssa ja irtisanoutui rakennusprojektista vuonna 1966.

Vanhoilla päivillään Utzon on unohtanut menneet. Hän osallistuu poikansa Janin kanssa oopperatalossa parhaillaan tehtävien uudistusten suunnitteluun. Nyt jo 78-vuotias tanskalaisarkkitehti ei silti ole vieläkään nähnyt tarpeelliseksi matkata Australiaan asti työtään ihailemaan.

Sydneyn oopperatalo palvelee erinomaisesti matkailijoita.

Tunnin mittaiselle opastetulle kierrokselle osallistuvat saavat kuulla monia tarinoita rakennuksen myrskyisestä historiasta. Sekin kerrotaan, että alkuperäinen seitsemän miljoonan Australian dollarin rakennusbudjetti paisui lopulta 102 miljoonaan dollariin.

Kierros vie ihastelemaan myös sisätiloja. Koska oopperatalo on vilkas taidekeskus, pääsy rakennuksen kaikkiin osiin ei ole taattu. Harjoitukset ja muut valmistelut pitävät pyhimpien paikkojen ovet usein säpissä.

Joka-aamuinen pidempi ja kalliimpi kierros johdattaa vierailijat tähtien pukuhuoneista aina suuren oopperasalin näyttämölle ja orkesterimonttuun asti. Tämä perusteellisempi ja englanninkielinen kierros tulee varata ennakolta.

Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.