lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
NÄHTÄVYYS

Kaivoseimi kerää katsojia Orvietossa

13.12.2008 0:00

Anna Ferrante

Jeesus kaivon pohjalla. Yksityiskohta vuoden 2004-2005 seimestä.

Jeesus kaivon pohjalla. Yksityiskohta vuoden 2004-2005 seimestä.

Orvieto. Kaupunki nököttää kukkulallaan keskellä Umbrian maakuntaa, ja ympärillä levittäytyy autoteiden halkomia peltoja silmänkantamattomiin.

Roomalaisten mielestä Orvieto on auttamattomasti maaseutua jossakin keskellä korpea, mutta sinne on esimerkiksi Roomasta tai Firenzestä matkaa vain 110 kilometriä .

Orvietossa oli asutusta jo etruskiaikana. Kaupungin läheisyydessä on siitä muistona hautakammioita, nekropoleja, 500–600-luvulta eaa.

Näkyvimmin historia esittäytyy keskiaikaisessa keskustassa ja huipentuu Il Duomoon, italialaisen gotiikan huipputaidonnäytteeseen 1300-luvulta.

Uneliaassa kaupunkivanhuksessa on etenkin joulun aikaan tunnelmaa. Kaupat koristelevat ovenpielensä, asukkaat ikkunansa ja kaupunki katunsa.

Pimeyden laskeuduttua tähdet ja valoköynnökset syttyvät, ja kapeille kaduille laskeutuu käsin kosketeltava jouluisuus. Ihmiset käyskentelevät kiireettömästi pitkin pääkatua, kahvilabaarien ovet käyvät.

Historiallisessa keskustassa on Orvieton joulun vetonaula, maanalaiseen luolastoon ja kaivon pohjalle rakennettu seimikuvaelma, Presepe nel Pozzo.

Luolasto on itsessään jo nähtävyys, sillä sen vanhimmat osat ovat etruskiajalta. Ensimmäinen seimikuvaelma koottiin sinne vuonna 1989, ja se herätti heti kiinnostusta seimiperinteeseen rakastuneissa italialaisissa.

"Kaivoseimestä" tuli kuin itsestään perinne, ja viime jouluina sitä on käynyt katsomassa yli 15 000 vierailijaa.

Eikä ihme. Luonnolliseen kokoon tehdyt hahmot liikkuvat ja näyttävät silikonista tehtyine kasvoineen persoonallisilta, lähes eläviltä. Seimi on joka vuosi erilainen ja rakentuu eri teeman ympärille, mutta yhteistä on aina pyrkimys jäljitellä mahdollisimman todenmukaisesti aikaa ja -paikkaa, johon Jeesus syntyi.

Seimen rakentaminen on valtava urakka. Kokoaminen kestää kuutisen viikkoa, mutta hahmojen, ympäristön ja yksityiskohtien valmistamiseen kuluu vuoden päivät. Jokainen vaatekappale, pikkuesine ja yksityiskohta tehdään käsityönä, kertoo seimiprojektin johtaja ja suunnittelija Marco Sciarra.

Aikaa vie myös sähkölaitteiston asennus: iso osa seimen viehätystä on sen hahmojen liikkeissä, valoissa ja taustamusiikissa, puurokattilan porinassa ja tähtitaivaan tuikkeessa.

Kaupungin keskustan lukuisat käsityöläiskaupat tarjoavat runsaasti joululahjaideoita. Tarjolla on erityisesti keramiikkaa, terrakottataidetta ja raudasta sekä puusta valmistettuja esineitä.

Orvietossa ihmisillä ei ole rahaa ostella taidetta, käydä ulkona syömässä tai edes espressolla lähibaarissa, valittaa tappiollista kahvilabaaria pyörittävä paikallinen yrittäjä. Kahvinjuojat eivät elätä, hän sanoo

Ravintoloissa istuu silti väkeä, ja keskustan kaduille levittäytyville lauantaimarkkinoillekin riittää ihmisiä. Jotakin kiehtovan pystyyn kuollutta mutta samalla italialaisen elävää kaupungissa on.

Liekö sitten joulun läheisyys vai mikä, mutta tämä tunnelma tarttuu ja seuraa mukana pitkään.


Kaivoseimi löytyy osoitteesta Via della Cava 28 (Pozzo della Cava). Aukioloajat: 23.12.2008 – 11.1.2009. 9.00 – 20.00.

Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.