NÄHTÄVYYS

Keskellä Eurooppaa 1600-luvun kylässä

Puhdas usko on torjunut viettelyksiä yli 400 vuotta

Staphorst. Meppelin kaupungin kainalossa Hollannissa Staphorstin kylässä vallitsee sunnuntaisina aamupäivinä syvä hiljaisuus. Sen katkaisee kirkonpalvelija avatessaan jyhkeän kivikirkon ovet selälleen.

Sisältä kiirii loppuvirsi, jonka vaiettua ulos purkautuu satojen ihmisten tumma saatto.

Kirkkokansa on kuullut jyrisevän saarnan, ja synti painaa hartiat entistä kumarampaan. Niin on tapahtunut joka pyhä yli neljäsataa vuotta tuossa puhtaan opin yhteisössä.

Hollannin reformoidussa kirkossa syntyi 1598 oppiriitoja, jolloin staphorstilaisten tinkimättömät esivanhemmat eristäytyivät suljetuksi seurakunnaksi.

Yhteisön jäseniä elää myös läheisissä Ijhorstin ja Rouvenin kirkonkylissä.

Väki pyöräilee tai kävelee katse maahan luotuna tasatahtia kotiin. Naisten tukevia mustia kenkiä koristavat suuret hopeasoljet, kädessään heillä on hopeaketjussa hopeahelaisia Raamattuja.

Olkikattoisissa maalaistaloissa perheet kokoontuvat sunnuntaiksi lattiasta kattoon pestyyn keittiöön ja alkavat tutkia Raamattua.

Tuhdin liha-aterian jälkeen perhe uppoutuu rukoukseen ennen iltakirkkoon lähtöä.

Staphorstilaisille kaikki uusi on pahasta, mutta moottori hyväksytään, käyhän sillä myös traktori.

Joku ajaa autoakin ja pojat mopoa, mutta arkisin ja pyhäisin naiset pukeutuvat kuin neljäsataa vuotta sitten.

Tiukan kirkkokurin yhteisössä työ on hyve. Tosin viime vuosina monet uskossaan puhtaat tilalliset ovat myyneet maitaan pienteollisuustonteiksi.

Nainen kerää mammonaa koko elämänsä. Nuorena hän säästää kapioihinsa ja naimisissa ollessaan hautajaisiinsa, joissa yhtään kukkaa ei lasketa haudalle. Seremoniat ja kirkko ovat vailla koristeellisuutta; siihenhän ei kehoteta Raamatussa.

Tilat kukoistavat. Maat jaetaan perillisille, ja avioliitot on solmittu kyläläisten kesken, jolloin pellot voidaan yhdistää uusien polvien viljeltäviksi.

1970-luvulla Staphorstissa puhkesi polioepidemia ja kylä nousi WHO:n tautikartalle. Perhekuntia sairastui Euroopassa voitettuna pidettyyn lapsihalvaukseen, sillä staphorstilaiset olivat rokottamattomia, koska he eivät hyväksy ruiskeita.

Viranomaisten määräyksestä jokaisen alueella oli otettava rokote suun kautta sokeripalalle tipautettuna ja epidemia tukahtui.

Naisten arkipuvut ovat värikkäitä. Tiukka kirjailtu liivi peittää muodot. Vyötärö kätkeytyy hameen alle vyötäisille kiedottuun kankaiseen rullaan. Myssyn nipukka työntyy otsalle ja sekä päivin että öin pidettävä kireä myssy haperruttaa vähitellen hiukset.

Gretje Akkerman näyttää pyhäasuun nauhalla kiinnitettävää hopeista pääkoristettaan. Ensimmäisen koristeensa tyttö saa kahdeksan–yhdeksänvuotiaana ja suuremman kolmentoista, neljäntoista vanhana, jolloin koristeeseen liitetään korville riippuvat suuret kultaiset kierukat.

Hopeakoriste maksaa kaksi ja puolituhatta euroa ja kultakierukat tuhat euroa.

Hopeaseppä F.G.A Drost on perinyt ammattinsa isältään, isoisältään ja tämän isältä. Jatkajaa työlle ei ole, sillä Drostilla on vain tytär. Yli viidessäkymmenessä vuodessa hän on takonut isoisän vasaralla 2 500 neljänneskilon painoista pääkoristetta.

Kyläläiset eivät kasvata Alankomaiden rikostilastoa. Sosiaalinen kontrolli on luja, ja muistissa on yhä heikon lihan skandaali 1950-luvulta. Kahdesta kyläläisestä tuli avionrikkojia. Heidät nostettiin hevosten vetämiin häpeävankkureihin, joiden matkaa kerääntyi seuraamaan tuhatpäinen yleisö.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi