NÄHTÄVYYS

Kuoleva kaupunki

Civita di Bagnoregio. Vaikka Civita di Bagnoregion pikkykylä on kaukana Italian turistimagneeteista, yhä useammat turistibussit ja reppureissaajat löytävät sinne tiensä joka vuosi.

Civita di Bagnoregio sijaitsee Laziossa Keski-Italiassa lähellä Viterbon kaupunkia. Rooma on runsaan 100 kilometrin päässä. Civita di Bagnoregio on vuorenhuipulla vulkaanisella maaperällä, jota eroosio kohtalokkaasti rapauttaa.

Italialaiset ovatkin keksineet kylälle osuvan lempinimen, "kuoleva kaupunki".

Kylään johtava silta on kapeaakin kapeampi. Jyrkkä nousu tuntuu nopeasti jaloissa. Laaksoon pysäköidytt autot näyttävät minikokoisilta.

Rapautuvat seinämät vaikuttavat kovin hatarilta, ja talot aivan niiden reunoilla tuntuvat putoavan alas hetkenä minä hyvänsä.

Jonakin päivänä talot putoavatkin. Vielä tänään kylässä eletään täyttä päätä – vähin asukkain mutta sitäkin suuremmin vierailijavoimin.

Maaseudun ja pienten kylien kuoleminen on ongelma niin Suomessa kuin Italiassakin, mutta Civita di Bagnoregiossa kuoleminen on konkreettista.

Paitsi että väki vähenee, tulevaisuudessa itse kylääkään ei enää ole.

Korkean vuoren laella nököttävä kylä on rakennettu maaperälle, joka on pehmeää vulkaanista kiveä, tufaa.

Ajan myötä se rapautuu ja murenee, etenkin kun ihminen on vauhdittanut eroosiota hakkaamalla puita vuoren rinteiltä. Kiusana ovat olleet myös maanjäristykset.

Hankalista luonnonoloista huolimatta Civita di Bagnoregiossa on ollut asutusta vuosituhansia. Ensimmäiset asukkaat olivat etruskeja tai jopa Villanova-kulttuurin edustajia 900–800-luvulla eKr.

Tuolloin alkoivat myös kohtalokkaat hakkuut vuoren rinteiltä. Ne jatkuivat Rooman imperiumin aikana. Rinteet alkoivat hitaasti sortua.

Civita di Bagnoregio sai itsenäisen kaupungin aseman jo 1440. Sen jälkeen kaupungissa asuneet munkit ovat kirjanneet ylös lukuisia talojen sortumisia.

Esimerkiksi vuosien 1446 ja 1469 välillä useita taloja sortui eroosion vuoksi, ja vuonna 1553 tie sortui alas laaksoon.

Sesonkikauden eli kesä–elokuun ulkopuolella kylä on hiljainen. Sillalla turisteja näkyy, mutta kylässä he häviävät kapeille kujille ja matkamuistomyymälöihin.

Vain muutama kissa askeltaa laiskasti pitkin ikivanhoja mukulakivikatuja. Pelargoniat kukkivat saviruukuissa, parvekkeilla liehuu pyykkiä kuivumassa.

Elämä näyttää keskittyneen tunnelmalliselle pienelle piazzalle, jota ympäröivät kirkko, paikan ainoat ravintolat ja pari matkamuistomyymälää. Turistit ottavat kuvia kirkosta ja ostavat postikortteja.

Paikkakuntalaisia naisia istuu kirkon portailla nauraen vähän väliä kovaäänisesti. Tuon tuosta he saavat vastailla uteliaiden matkailijoiden kysymyksiin: "Miten viihdytte täällä? Ettekö koskaan haluaisi muuttaa pois?"

Kuin yhdestä suusta naiset vastaavat, että he asuvat kylässä, koska pitävät paikasta. Ja he ovat kotoisin täältä, minne he täältä lähtisivät.

Vanha nainen nojaa keppiinsä kadunkulmassa ja ohjaa matkailijoita nähtävyyden luo, paria kolikkoa vastaan tietysti. Nähtävyys on hänen pihansa, jolta avautuvat kieltämättä melko hulppeat näkymät ympäröivään vuoristomaisemaan.

Hänelle, kuten muillekin parillekymmenelle ympärivuotisesti kylässä asuvalle, matkailu on elinehto. Kylä elää siitä. Vierailijoista yritetään hyötyä kaikin tavoin: matkamuistoja myymällä, ravintolatoiminnalla, kahvilanpidolla . . .

Asiantuntijatkaan eivät osaa sanoa tarkasti, milloin kylä on kokonaan sortunut rotkon pohjalle. Luultavimmin siihen menee vielä vuosisatoja, mutta reunoilla sijaitsevat talot saattavat olla historiaa jo lähitulevaisuudessa.

www.civitadibagnoregio.it

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi