lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
NÄHTÄVYYS

Maailmanlopun kaupunki

3.9.2005 0:00

wilma hurskainen

Martialin jäätikkö on suosittu retkikohde lähellä Ushuaian kaupunkia.

Martialin jäätikkö on suosittu retkikohde lähellä Ushuaian kaupunkia.

USHUAIA / argentiina. Lentokone tekee rajun käännöksen. Ikkunasta avautuva maisema saa epäuskoiseksi.

Musta ja rosoinen vuoristo näyttää päättyvän epäystävälliseen jäiseen mereen. Tuonneko me laskeudumme?

Perillä Ushuaiassa, maailman eteläisimmässä kaupungissa eli tuttavallisemmin maailmanlopussa paistaa aurinko.

Vaikka on joulukuu eli alkukesä, on muistissa varoittelut Tulimaan alhaisista lämpötiloista ja salamannopeasti vaihtuvasta säästä. Nyt pärjää kuitenkin t-paidalla.

Satamassa on valtavia rahtialuksia ja huikea luksusristeilijä. Toisessa suunnassa avautuu kaupunki: värikkäitä taloja kerroksittain nousevien teiden varrella.

Maailmanloppu on kaikkialla. Sen mukaan on nimetty niin pizzeria, juna-ajelu kuin golfkenttäkin.

Portugalilainen löytöretkeilijä Fernão de Magalhães purjehti 1520 nykyään hänen nimeään kantavan Magalhãesinsalmen läpi pyrkiessään kohti Aasiaa. Merkilliset rannoilla palavat tulet nähdessään Magalhães kumppaneineen nimesi saarialueen Tulimaaksi, espanjaksi Tierra del Fuego.

Tulet kuuluivat yamaná-intiaaneille, jotka vaelsivat saarelta toiselle eläen kalalla, simpukoilla ja vesinisäkkäillä. Yamanát eivät käyttäneet vaatteita, vaan pitivät itsensä lämpiminä alituisesti kaikkialla – jopa kanooteissa – palavien tulien avulla.

Lyhyt bussimatka kaupungin ulkopuolelle vie Martialin jäätikölle. Parin tunnin rivakan kiipeämisen jälkeen edessä ovat lentokoneesta avautuneet vuoristonäkymät. Kaupunki näyttää pieneltä ja suojattomalta Beagle-kanaalin syleilyssä.

Ja tuntuu maailmanlopulta: jos tuota merta lähtisi purjehtimaan, päätyisi lopulta Etelämantereelle. Paluumatkalla alas jäätiköltä yllättää ensin pureva tuuli ja sitten armoton vesisade.

Tulimaan kansallispuisto on liikuntaelämyksiä etsivän retkikohde. Pitkiä viitoitettuja kävelykierroksia, melontaa, kalastusta ja lintubongausta vaihtelevassa maastossa – järviä, jokia ja merenrantaa.

Kaikenlainen ulkoilu yhdistää Ushuaiaan tulevia matkailijoita.

Matka jatkuu Beagle-kanaalille katsomaan kauempana merellä eläviä merileijonia ja lintuja. Raekuuro on hellittänyt, ja aurinko pilkistää repaleisten pilvien lomasta.

Tulimaa ja Ushuaia eivät juuri kiinnostaneet eurooppalaisia ennen 1800-luvun loppupuolta. Tosin itse Charles Darwin vieraili alueella 1834. Hän antoi musertavan tuomion yamaná-intiaaneista, jotka hänen mukaansa olivat kykenemättömiä henkiseen elämään.

1860-luvulla Ushuaiaan perustettiin brittitukikohta, jonka tarkoituksena oli levittää kristinuskoa alati vähenevän intiaanijoukon keskuudessa. 1900-luvun alussa yamaná-väestö oli jo lähes kuollut sukupuuttoon eurooppalaisten tuomien sairauksien takia.

Ushuaiassa toimi 1884–1947 rangaistussiirtola, jonne lähetettiin Argentiinan pahamaineisimmat rikolliset sekä poliittiset vangit. Vangit rakensivat muun muassa maailman eteläisintä rautatietä.

Nykyisin vankilassa toimivat vankilamuseo ja merimuseo, jossa on esillä Etelämantereen valloituksen historiaa.

Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.