5.1.2008 0:00
Montagnanaa kiertää sen kuuluin nähtävyys eli noin kaksi kilometriä pitkä keskiaikainen muuri.
Montagnana. Pientä pohjoisitalialaista kaupunkia, Montagnanaa ympäröi roomalaisaikainen linnoitus. Maalauksellinen pikkukaupunki sijaitsee lähellä Padovaa Veneton maakunnassa. Asukkaita kaupungissa on alle kymmenentuhatta.
Aikoinaan Montagnana oli sotaan lähtijöiden tukikohta ja turvapaikka. Vuonna 1405 kaupunki siirtyi Venetsian alaisuuteen, ja samalla kaupungin sotilaallinen merkitys väheni. Siitä tuli rikas maatalouden ja kaupan keskus, ja kaupunki kukoisti.
Koko kaupunki mahtuu noin kaksi kilometriä pitkän tiilimuurin sisäpuolelle. Linnoitus rakennettiin aikoinaan puolustusta varten. Se on Euroopan parhaimmin säilyneitä keskiaikaisia muureja.
Muurissa on neljä porttia ja 24 tornia. Yhdessä porteista toimii kaupungin arkeologinen museo.
Da Carraran perheen hallitessa kaupunkia 1360-luvulla rakennettiin Rocca degli Alberin portti. Se edustaa sotilaallista arkkitehtuuria parhaimmillaan.
Kapea pylväskäytävä johtaa kaupungin laajalle Vittorio Emanuelen aukiolle, jonka keskiössä on upea tuomiokirkko, duomo.
Kirkko on goottilaista ja renessanssityyliä, ja se valmistui vuonna 1502. Sen sisällä on Kristuksen kirkastus, joka on Paolo Veronesen käsialaa.
Montagnana on tunnettu kinkustaan, prosciutto montagnanasta, joka on lähes yhtä kuuluisa kuin Parman kinkku. Veneton provinssia pidetään Italian merkittävänä kinkkutuotantoalueena, ja usealla kylällä on oma versionsa kuulusta kinkusta.
Venetsian rikkaiden keskuudessa oli 1500-luvulla muodikasta omistaa mantereelta maaseutuasunto. Arkkitehti Andrea Palladio suunnitteli lukuisia antiikin Rooman esikuvia myötäileviä rakennuksia.
Yksi noista huviloista on Montagnanan lähellä oleva Villa Pisani, joka rakennettiin noin 1560. Sitä pidetään yhtenä Palladion merkkityönä. Villa on avoinna myös yleisölle.
Lähistöllä ovat myös Carraresin linnat Montagnanassa, Valbonassa, Argua Petrarcassa ja Estessä. Myös näihin upeisiin linnoihin ja niiden puutarhoihin pääsee vapaasti tutustumaan.
Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi