NÄHTÄVYYS

Ortodoksinen Petser kesti neuvostoajan

Petserin luostari. Petserin maakunta ja kaupunki kuuluvat Luoteis-Venäjän köyhimpiin, työttömyys vaivaa ja nuoret muuttavat pois.

Muurin takaa aukeaa kuitenkin kaunis rykelmä kirkkoja, loistavia sipulikupoleja sekä joukko kauniisti entisöityjä luostarin apurakennuksia.

Rauhan ja hiljaisuuden katuja vaeltavat mustapukuisten ja pitkätukkaisten munkkien lisäksi nykyisin myös turistit.

Vaikka uskonto oli Venäjällä pannassa neuvostokauden vuosikymmenet, se ei kuitenkaan kuollut.

Kirkkoja saatettiin muuttaa luisteluradoiksi, uimahalleiksi, asuntoloiksi tai ateismin museoiksi, mutta kansa jaksoi uskoa Jumalaan.

Siksi myös hartauden harjoittamisen uudelleen tuleminen on voimakasta ja kirkkoja on korjattu innokkaasti.

Petserin luostari on venäläisten pyhättöjen joukossa erikoisuus siksi, että sen toiminta ei koskaan tauonnut. Se on toiminut yhtäjaksoisesti yli 500 vuotta, vihkimisestään eli vuodesta 1473 lähtien.

Selviytyminen oli mahdollista siksi, että Petserin maakunta kuului vuonna 1920 solmitun Tarton rauhansopimuksen mukaan Virolle. Neuvostovallankin aikana virolaisvaikutus oli vahva, vaikka Moskova piirsikin rajalinjan idemmäksi. Hiljattain Viro taipui virallisesti luopumaan Petserin alueesta.

Neuvostoaikana vallanpitäjien kerrotaan jopa esitelleen Petseriä näyteikkunana, jonka avulla voitiin osoittaa, kuinka hyvin uskonnollisuudesta huolehdittiin. Luostarin suuret korjauksetkin tehtiin 1960-luvulla.

Petserin luostari sijaitsee kylän keskustaa sivuavassa kalkkikivilaaksossa. Sen ensimmäinen kirkko sijaitsi luolassa, jonka päälle rakennettu Pyhän Jumalan äidin kuoloon nukkumisen kirkko vihittiin käyttöön 28. elokuuta 1473.

Luostari vetääkin pyhiinvaeltajia juuri nyt, vuosipäivän tienoilla.

Alkuperäisen luolakirkon tunneliverkostoa on laajennettu, ja se käsittää nyt yli kaksisataa metriä hiekkapohjaisia käytäviä.

Luolaston seinämiin on haudattu tuhansia luostarin asukkaita. Luostarikäynnin mieleenpainuvimpia hetkiä onkin, jos onnistuu pääsemään luoliin tuohusvaellukselle Valamosta tulleiden munkkien haudalle.

Luostarialueella on muun muassa kahdeksan kirkkoa ja kolme luolakirkkoa, ruokailutalo, ikonimaalauspaja, taidehistoriallisesti merkittävä kellotapuli sekä sata hehtaaria maata.

Luostarissa elää noin 80 munkkia. Osan maa-, puutarha- ja rakennustöistä tekevät luostarissa vierailevat vapaaehtoiset.

Vierailijat pääsevät tutustumaan suurimpiin kirkkoihin ja luolastoon sekä täyttämään juomapullonsa pyhän lähteen vedellä. Muut kirkot on rauhoitettu munkkien hartaushetkille.

Erityisesti 1500-luvulla luostari vaurastui isä Korneliuksen johdolla, rakensi kirkkoja ja elätti parhaimmillaan parisataa munkkia.

Sijainti Liivinmaan rajalla teki elämisen raskaaksi, sillä munkkien voimia koeteltiin puolalaisten, ruotsalaisten ja liettualaisten hyökkäyksillä.

Luostari suojautui rakentamalla muurin, jonka tsaari Iivana Julma tulkitsi isä Korneliuksen yritykseksi irtautua Venäjästä.

Munkki menetti tsaarin miekasta päänsä. Iivana Julma sovitteli tekoaan jälkeenpäin lahjoittamalla luostarille arvokasta esineistöä.

Vielä 1700-luvulla tsaari Pietari Suuri katsoi luostarin strategisen sotilaallisen sijainnin vuoksi tarpeelliseksi vankentaa luostarin 800-metristä muuria vallihaudalla.

Luostari pysyi tärkeänä Venäjää puolustavana linnoituksena toistasataa vuotta.

Lisätietoja: www.towns.ru/towns/pechori_e.html ja www.tourism.pskov.ru.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi