Pyykillä Norsunluurannikolla

norsunluurannikko. Matkailija astuu hotellin edessä taksin kyytiin. Kuljettaja on pukeutunut huoliteltuun tummanruskeaan liituraitapukuun. Suuntana on kaupungin ulkoilmapesula.

Taakse jäävät vaikuttava Pyhän Paavalin katedraali kauniine lasimaalauksineen.

Taakse jää myös Cocodyn tori, jonka myyntitiskeillä on tarjolla useisiin maihin vientikiellossa olevaa norsunluuta mitä taidokkaimpina veistoksina.

Erään kadun varrella sijaitsevan ruumisarkkuverstaan edessä puusepät veistelevät arkkuja.

Olemme Norsunluurannikon noin 3,5-miljoonaisessa Abidjanin kaupungissa, joka levittäytyy Ébrién laguunin ympärille. Maa itsenäistyi Ranskasta vuonna 1960.

Matka jatkuu kohti Parc du Bancon sademetsäreservaattia, jonka läheisyydessä sijaitsee kuulu ulkoilmapesula. Sen sanotaan olevan Afrikan mantereen suurin.

Naapurimaasta Ghanasta saapunut matkailija kokee lievän kulttuurishokin, sillä maisemakuvaa eivät hallitsekaan korkeat kookospalmut vaan huikeat pilvenpiirtäjät. Ja pienten hiekkateiden tilalla on kuusikaistainen moottoritie.

Ja siinä se on. Nelisensataa miestä pyykkiä pesemässä virran keskellä. Moni pyykkäreistä on tullut Norsunluurannikon ulkopuolelta.

Rannalla naiset myyvät koreistaan mustaa palmusaippuaa pyykkäreille.

Autonrenkaissa on suuri kivi, jonka päälle on kasattu pyykkipinot. Ahkerat kädet hankaavat siinä puhdasta jälkeä pesijöiden seistessä itse virrassa.

Pyykinpesijöillä on oma "liittonsa", jota kuunnellaan tarkkaan. Kuka ei sen määräyksiä noudata, ei täällä myöskään pese.

Pesu-urakan jälkeen, puolilta päivin, pyykkärit levittävät pyykkinsä läheiselle nurmikolle kuivumaan. Aidallakin roikkuu siistissä rivissä tusinan verran miesten mustia pitkiähousuja.

Illan tullen puhtaat kuivat pyykit viikataan, ja jokainen pesijä jatkaa omaa tietään takaisin.

Paras aika matkailijan saapua paikalle on aamupäivällä kello 10.30–12.00. Paikalliset odottavat pikkupalkkiota valokuvaamisesta.

Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi