Thingvellirin jylhissä maisemissa

Thingvellir. Almannagjá-rotkossa tuntuu kuin kävelisi islantilaisessa saagassa – tai vähintäänkin J.R.R. Tolkienin Sormusten herran maisemissa.

Se ei liene kovin kaukaa haettua, Tolkien kun viehtyi opiskeluaikoinaan myyttiseen, muinaisislantilaiseen Edda-tarustoon.

Rotkoa reunustavat jylhät kallioseinämät kurottavat kohti taivasta. Laavakivinen polku johdattaa uskomattoman kirkkaan Thingvallavatn-järven rannalle.

Kauempana kohisee vesiputous, josta polveileva joki tuo heinän reunustamien lampareiden läpi vuorilta vettä Islannin suurimpaan järveen.

Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 2004 nimetty Thingvellir sijaitsee vain 50 kilometrin päässä maailman pohjoisimmasta pääkaupungista Reykjavikista.

Thingvellir on Islannin parlamentarismin kehto: pian saaren asuttamisen päättymisen jälkeen, vuonna 930, paikalle perustettiin allting eli kansankäräjät tuomiovaltaa käyttäväksi ja lakeja säätäväksi maan korkeimmaksi hallinnolliseksi elimeksi.

Käräjäkivellä kysyttiin neuvoja ja pidettiin puheita.

Vaikka Thingvellirin merkitys on nykyisin enemmänkin symbolinen, se on toiminut useiden Islannin historian merkittävien tapahtumien näyttämönä.

Kristinuskon korvattua viikinkiuskonnot vuonna 1000, muinaisten pakanajumalien papit ja maan korkeimmat päälliköt rakensivat alueelle uuden uskonnon pyhätön. Kirkko on ollut samalla paikalla vuodesta 1017 – nykyinen, edelleen avoinna oleva kirkko on vuodelta 1907.

Kun Tanska joutui toisen maailmansodan aikana natsi-Saksan miehittämäksi, Islannissa häärivät liittoutuneet. Maa käytti tilaisuutta hyväkseen ja julistautui Thingvellirissä itsenäiseksi vuonna 1944. Maalauksellisesta kansallispuistosta ovat saaneet viimeisen, kivikkoisen leposijansa myös runoilijat Pétur Hallgrimsson ja Einar Benediktsson.

Käräjämiesten rotkon ympäröimänä Islannin-kävijä voi kokea hämmentävän tunteen seistessään Euroopan ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen saumakohdassa, lähes ei-kenenkään-maalla. Laatat erkanevat toisistaan kahden sentin vuosivauhtia – yhtä nopeasti kuin ihmisen kynnet kasvavat.

Paikoin yli sata metriä syvällä Thingvallavatnilla on synkkä historia.

Viikingit eivät sietäneet kapinoivia naisia. Niinpä avio- tai muun rikoksen tehneet naiset tuupattiin kivillä täytetyissä säkeissä kirkolle johtavalta sillalta hyiseen ja pohjattomaan veteen.

Peilikirkas Thingvallavatn-järvi on kiehtonut myös menestyneiden suomalaiselokuvien tuottajaa, Marko Röhriä.

Palkintoja maailmalla kahmineessa dokumenttielokuvassaan Vedenalainen Islanti hän sukeltaa mannerlaattojen välissä oleviin maanalaisiin luoliin. Ja taustalla soi Björk.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi