lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
NÄHTÄVYYS

Toro!

12.11.2005 0:00

sirpa räihä / hs

Fuengirolankin Osborne-härkä on kansallisomaisuutta.

Fuengirolankin Osborne-härkä on kansallisomaisuutta.

FUENGIROLA. Kun lähestyy lentokentältä Fuengirolaa, juuri ennen kaupunkia kumpareen takaa ilmestyy musta härkä. Se vyöryy vastaan uhkaavana ja voimakkaana koko ajan kasvaen.

Sen hahmo on entuudestaan tuttu brandypulloista. Musta härkä ei enää viesti pelkästään niistä, vaan se on juurtunut pelkistettyyn maisemaan, kellertäväksi palaneeseen vuorenkupeeseen, josta se tähystää valtakuntaansa, Espanjan maaseutua.

Alun perin se oli kyllä tienvarsimainos, joka viittasi brandymerkkiin. Portugalilaisen taiteilijan Manolo Prieton toteutus 50 vuotta sitten oli kuitenkin poikkeuksellisen onnistunut. Siinä oli aineksia aidosta espanjalaisuudesta ja voimissaan olevasta härkätaistelukulttuuristakin.

Härkä alkoi pian kasvaa ja kerätä merkityksiä. Massamatkailun myötä härkälogo levisi niin brandypullojen kyljessä kuin matkamuistoissa ympäri maailmaa alkaen vähitellen tarkoittaa koko Espanjaa.

Siitä tuli ikoni, johon mielikuvat Espanjasta tiivistyivät, samaan tapaan kuin Amerikka liitetään Coca-Colaan.

Ensimmäinen nelimetrinen härkä ilmestyi Madrid–Burgos-tien varteen 1957. Aluksi härät oli tehty puusta ja niillä oli valkeat sarvet, joissa teksti "Veterano – Osborne".

Jo 1960-luvun alussa materiaali vaihtui metalliksi, ja härkä kasvoi seitsenmetriseksi. Tienvarsimainontaa koskevat säädökset kuitenkin tiukentuivat. Mainokset eivät saaneet olla enää 125 metriä lähempänä moottoritietä.

Härät siirtyivät kauemmaksi ja niiden korkeus suurennettiin 14 metriin.

Härkä on pitänyt pintansa niin diktatuurin, sosialistien kuin Aznarinkin hallitusten ajat. Se aiottiin lopettaa, kun mainoksia alettiin 1988 lain voimalla siivota teiden varsilta.

Häristä oli tullut kuitenkin jo niin suosittuja, että niiden puolesta syntyi kansanliike. Lehdet, radio ja televisio käsittelivät aihetta laajasti, ja kulttuuriväki vetosi härän puolesta. Kiista meni lopulta oikeuden ratkaistavaksi.

Korkein oikeus otti vuonna 1997 kantaa härkiin. Sen mukaan Osborne-härän silhuetti ei enää viittaa tuotteeseen, vaan siitä on tullut osa maisemaa.

Andalusiassa härät julistettiin kulttuurihistoriallisiksi muistomerkeiksi, jotka ovat osa kansallisomaisuutta. Härkiä on vielä ympäri Espanjaa 90. Suurin tihentymä on Andalusiassa, jossa 21 jättihärkää katselee vuorten takaa matkailijoiden menoa.

Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.