10.11.2007 0:00
Rankkasade ei estänyt lyonilaisia kokoontumasta Valojen juhlaan viime vuonna.
LYON. Sataa kaatamalla, tuuli käy luihin ja ytimiin. Silti Lyonin kadut ovat niin täynnä ihmisiä, että eteneminen on vaikeaa. Sateenvarjojen alla työnnetään lastenvaunuja.
Kokonaiset perheet olivat viime joulukuussa lähteneet ulos katsomaan, kuinka pimeyden laskeutuessa Lyonin tutut kadut ja rakennukset yhtäkkiä muuttuivat taikamaailmaksi.
Teatterin edessä ilmassa leijui Mozartin musiikin tahdissa suuria keltaisia perhosia ja sudenkorentoja. Sateesta huolimatta nenässä tuntui jasmiinin tuoksu.
Kaupungintalo näytti saaneen uuden kirkkaan värityksen. Sen patsaiden pienetkin yksityiskohdat loistivat kuin maalattuina. Yhtäkkiä sisäpihan täytti lämmin keltainen valo.
"Tuli aurinkoista!" iloitsi Axelle Bourgault, 5, sateen jatkaessa armotonta pieksentäänsä.
Outoja asioita tapahtuu Lyonissa kahdeksantena joulukuuta.
Pitkälti toista sataa vuotta vietetty valopäivä laajeni 1999 vuosittaiseksi Valojen juhlaksi, Fête des Lumièreseksi, jolloin kaupungin täyttävät valotaideteokset.
Juhla kestää neljä päivää, mutta tärkein ilta on joulukuun kahdeksas. Tuona iltana lyonilaiset ovat jo yli 150 vuoden ajan sytyttäneet ikkunalaudoilleen kynttilät ja lähteneet kaduille ihailemaan valaistua kaupunkiaan. Pitkän perinteen takia juhla on lyonilaisille rakas.
"Mikään ei voisi estää meitä tulemasta tänne", totesi Axellen äiti Veronique Bourgault viime joulukuussa. Hän on asunut Pariisissa kymmenen vuotta, mutta tulee aina kotikaupunkiinsa joulukuun kahdeksantena ihailemaan valoja.
Kynttilöiden sytyttäminen ikkunoille kuuluu hänen kauneimpiin lapsuusmuistoihinsa. Nyt hän jatkaa perinnettä oman tyttärensä kanssa.
"Tämä on vuosi vuodelta hienompi", hän sanoi valojuhlasta. Joidenkin lyonilaisten mielestä kaduilla on jo aivan liikaa tungosta, mutta tunnelma on väenpaljoudesta huolimatta ystävällinen, eikä örveltäjiä näy.
Sateessa vaeltaville tarjoavat säännöllisin välimatkoin lämmikettä hehkuviinikojut.
Huono sää liittyy Lyonin valoperinteen syntyyn olennaisesti.
Se sai alkunsa joulukuun kahdeksantena päivänä 1852, jolloin piti paljastaa Fourvièren kukkulalle basilikan viereen pystytetty Neitsyt Marian patsas juhlallisin menoin. Koska illansuussa alkoi myrsky, viranomaiset päättivät siirtää juhlallisuuksia.
Mutta kaupunkilaiset päättivät toisin: he alkoivat sytyttää ikkunoihinsa kynttilöitä. Talo toisensa perään seurasi esimerkkiä, ja ihmiset lähtivät ulos kaduille katsomaan näkyä.
Kun kirkonmiehet näkivät kukkulan juurella olevan kaupungin hohtavan kynttilöiden valoa, hekin päättivät yhtyä juhlaan. Basilika ja uusi Marian patsas valaistiin.
Lyonin kaupunki on muokannut alun perin uskonnollissävyisen juhlan nähtävyydeksi, joka vetää miljoonia kävijöitä kaupunkiin. Viime vuonna vierailijoita oli karmeasta säästä huolimatta neljä miljoonaa.
Valojuhla sopii hyvin Lyoniin, jonka kuuluisia poikia ovat niin elokuvausta kehittäneet Lumièren veljekset kuin sähkömagnetismin keksijä André-Marie Ampèrekin.
Tapahtumat ja valoteokset ovat ilmaisia ja joka vuosi erilaisia.
Paisumisestaan huolimatta Valojen juhla on silti säilyttänyt myös alkuperäisen ytimensä. Kaupunkilaisten ikkunoilla hohtavat joulukuun kahdeksantena edelleen tuhannet pienet kynttilät.
Lyonin valojuhla tänä vuonna 6.–9. joulukuuta. Lisätietoja http://www.lumieres.lyon.fr/
Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi