lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
NÄHTÄVYYS

Yli 700 vuoden tavarataivas

Vanhalla skottisuvulla on Euroopan ainoa yksityisarmeija

28.1.2006 0:00

paco arevalo / reuters

Koleratartunnan saanutta lasta hoidettiin epidemiakeskuksessa Kilambiassa Angolan pääkaupungin Luandan ulkopuolella huhtikuun lopulla.

Koleratartunnan saanutta lasta hoidettiin epidemiakeskuksessa Kilambiassa Angolan pääkaupungin Luandan ulkopuolella huhtikuun lopulla.

BLAIR ATHOLL / Skotlanti. Britannia on täynnä yleisölle avoimia linnoja ja vähäisempiä rakennuksia. Harva on silti yhtä vaikuttava kuin Skotlannissa sijaitseva Blair Castle.

Osa Athollin suvulle kuuluvasta linnasta on peräisin 1200-luvulta. Nykyisen satulinnamaisen ulkoasunsa Blair Castle sai 1800-luvulla.

Itse rakennusta kiinnostavampaa on kuitenkin se, mitä linnan sisältä löytyy.

Blair Castle on valtava tavarataivas, jota Athollit ovat kartuttaneet yli 700 vuoden ajan. Linnasta löytyvät kaikki tavanomaiset antiikkihuonekalut, mutta myös paljon muuta.

Sisääntuloaula on suuri asevarasto. Ei sinänsä mikään ihme, sillä suvulla on Euroopan ainoa yksityisarmeija, The Atholl Highlanders.

Athollin 4. herttuan 1775 perustaman armeijan oli määrä taistella Amerikan vapaussodassa. Matkasta ei tullut mitään, vaan armeija lähetettiin sen sijaan sotimaan Irlantiin.

Nykyään armeijan vahvuus on enää satakunta miestä. Sen tehtävät rajoittuvat näyttäviin juhlamarsseihin säkkipillimusiikin tahdissa.

Taistella armeija saisi vain kuningattaren määräyksestä.

Linnan muut osat ovat vähemmän sotaisia.

Astiahuone on jokaisen astiastonkeräilijän unelma. Huone on tupaten täynnä posliiniserviisejä, joista arvokkaimpia käytettiin luonnollisesti kruunupäiden kestitsemiseen.

Ylimystösuvun lasten lelut ovat aivan oma lukunsa. Jos oma jälkikasvu tuntuu vaateliaalta tavaran suhteen, kannattaa käydä katsomassa, mitä Athollien tenaville ostettiin.

Ja entäs ne korukokoelmat . . . Ja ne muinaiset vaatteet . . . Pylvässängyn silkkikirjaillut verhot, mestatulle Kaarle I:lle kuuluneet . . .

Etenkin James, Athollin 2. herttua (1690–1764) oli innokas tavaravuoren kasvattaja.

Itselleen hän teetti hiotusta lasista viiden litran vetoisen viskikannun. Kannu asetettiin aina illallisilla herttuan tuolinjalan viereen.

Suvun nykyinen päämies, Athollin 11. herttua ei siitä enää naukkaile. Hän asuu Etelä-Afrikassa ja vierailee Skotlannissa vain kerran vuodessa.

Blairin linnaan matkaavien kannattaa muistaa pari varoituksen sanaa.

Ensinnäkään linna ei ole pikavisiitin kohde. Rakennusta, tavaroita ja tiluksia ihmetellessä vierähtää useita tunteja.

Kannattaa myös varmistaa, että matkan kohde on oikea Blair Castle. Blair-nimisiä taloja on Skotlannissa muitakin.

Matkalle ei sen sijaan kannata pakata omia eväitä, sillä linnan kahvila-ravintolasta saa erinomaista närppipalaa.

Ja parkkipaikalla pitää muistaa ajaa varovaisesti. Linnan pihalla asustavat riikinkukkoemot kävelyttävät siellä poikasiaan.


Blair Castlen aukiolo vaihtelee vuodenajoittain, lisää osoitteessa www.blair-castle.co.uk.

Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.