12.4.2008 0:00
Olen eläissäni saanut tunnin verran opetusta taloudellisessa ajossa, kymmenisen vuotta sitten. Muistan, että opettajan neuvoilla bensan kulutus kaupunkiajossa opetusautolla putosi melkoisesti.
Muutama ohje on jäänyt mieleeni: vältä jarruttelua ja suosi moottorijarrutusta, valoista lähdettäessä pitää ripeästi vaihtaa isommalle vaihteelle. Turvavälin auttaa ennakoimaan ja jälleen välttyy jarrutuksilta.
Sanovat, että taloudellisella ajamisella voi säästää jopa 20 prosenttia bensakuluissa. Nykyhinnoilla se tarkoittaa satoja euroja vuodessa. Paras säästökeino on yhä ajamisten vähentäminen ja erityisesti lyhyiden kaupunkiajojen karsiminen. Kaupassa käynti on minunkin suurin syntini!
Ei kai auta muu kuin viedä polkupyörä keväthuoltoon. Siihen huoltoon sitten uppoaakin melkoinen osa siitä vuoden bensasäästöstä.
Katsastusbisneksen törkeästä rahastuksesta on viime aikoina kirjoitettu ja puhuttu. Mutta entäs pyöräkorjaamojen kiskurihinnat! Polkupyörän keväthuolto maksaa euroissa saman verran kuin jokunen vuosi sitten markoissa. Ovatkohan ne suhteuttaneet hintansa katsastusasemien korotuksiin?
Parhaiten omaa ajotyyliään pystyy hiomaan tutuilla reiteillä. Kotoa lähdettyäni ja käännyttyäni liikennevalojen takaa isolle kokoojakadulle tiedän tulevani seuraaville valoille punaisilla. Nykyään köröttelen sinne hissukseen, tavoitteena ettei tarvitse jarruttaa, pysähtyä eikä suuremmin kiihdyttää, kun valot vaihtuvat uudelleen vihreäksi. Sen jälkeen voin ajaa liikennevirran ja vihreän aallon mukana. Olettaen, ettei sekaan eksy sukkuloijia ja pujottelijoita.
Tein tätä samaa surffailua vuosia sitten, taloudellisen ajon oppituntini jälkeen. Silloin sain osakseni kiukkuisia sormimerkkejä, eikä kukaan tuntunut ymmärtävän mitä tein. Nykyään en ole enää yksin. Meitä on monta, jotka osaamme ennakoida seuraavien valojen värin ja tiedämme, miksei kannata jarrutella ja kiihdytellä joka valoissa.
Ruuhkassa surffailu ei onnistu, mutta ruuhka-ajo onkin todellista tuhlausta. Suurimman osan meikäläisistä ruuhkista pystyy välttämään pienellä suunnittelulla, aikatauluttamalla ja reittivalinnoilla. Mutta kaikenlainen suunnittelu ja asioiden ennakointi on autoilu-uskonnon vastaista! Auto on vapauden symboli, kun on auto, on vapaa suunnittelusta. Niinhän mainoksissakin sanotaan, että autoilu on ihanaa, kun saa olla vapaa ja säntäillä sinne tänne kuin päätön kana.
Helsingin Sanomat | hs.auto@sanoma.fi
Mihin voi vuodessa kadota 0,5–1 litraa 50 prosenttista jäähdytinnestettä, jos sitä ei ole öljyn seassa eikä selvää vuotokohtaa löydy? Voiko jäähdytinnestettä haihtua järjestelmästä kaupunkiajossa kuumina kesäpäivinä? Kalliiksi tulee, jos joutuu lisäämään jäähdyttimeen litran nestettä vuodessa.