2.8.2008 3:00
Nokkakolarit ja niissä kuolleiden määrä laskivat kesäkuussa verrattuna viime vuoteen. Viime vuoden 45 kuollutta oli tosin kaikkien aikojen ennätys. Tämän vuoden luvuissa voi nähdä toivoa todellisesta suunnan muutoksesta, kuolleiden määrässä kun jäätiin myös edeltävien vuosien keskiarvon alle. Tästä kaikesta huolimatta kesäkuun liikenteessä kuoli yhä 22 ihmistä, se on melkein ihminen päivässä.
Liikenneturvassa on mietitty keinoja kesäkolarien estämiseksi. Se ehdottaa nyt lakia, joka kieltäisi alkoholin nauttimisen henkilö- ja pakettiautojen matkustajatilassa. Tavoite on hillitä nuorten kaveriporukoissa ajelemista ja ryyppäämistä. Alkukesän huippuluvuissa näkyvät juurit tämän huvittelumuodon seuraukset. Liikenneturvan mukaan laki tukee sitä periaatetta, että liikenne on elämänalue, jonne alkoholi ei kuulu.
Ehdotus kuulostaa ihan järkeenkäyvältä. Miksi ihmeessä tällaista lakia ei ole olemassa? Päätetään yhdessä että auto ei ole huvittelupaikka eikä viina kuulu sinne. Veikkaan, että monet luulevat, että juominen autossa on jo nyt kiellettyä, ihan niin kuin televisiosarjoissakin. Yhdysvalloissahan viinapullon on oltava autossa avaamaton ja pakattuna ruskeaan pussiin tai sitten takakontissa.
Yhdysvalloissa on monissa osavaltioissa voimassa myös toinen huviajeluja tehokkaasi ehkäisevä laki, eräänlainen liikkumiskielto. Nuoret kuljettajat eivät saa ajaa autoa öisin.
Mutta katsotaan nyt ensin minkälaisen vastaanoton saa ehdotus viinattomasta autosta. Voihan olla, että siinäkin yritetään ylivoimaista kulttuurinmuutosta. Öinen ajorajoitus on sitten vielä paljon suuremman kynnyksen takana. Siinä puututaan jo keski-ikäistenkin juhlatapoihin. Öiset ajothan ovat meillä yksi tärkeä syy, miksi nuoret saavat käyttöoikeuden vanhempiensa autoon: heistä tulee vanhempiensa juoppokuskeja. Jos ei nyt ihan säännöllisesti, niin ainakin juhlapyhinä ja perhejuhlien aikaan.
Itse syytämme onnettomuuksista vanhaa autokantaa, teiden kuntoa tai täkäläisiä sää- ja keliolosuhteita. Mutta tilastot kertovat, että liikenteessä kuollaan alkukesästä, kun yöt ovat valoisia ja olosuhteet parhaimmillaan. Ehkäpä syytä on myös omissa tavoissamme ja kulttuurissamme. Kyse ei ole edes pelkästä mukavuudenhalusta, vaan liikenne paljastaa, että meillä on taipumusta samanlaiseen fatalismiin ja kohtalonuskoon, josta usein arvostelemme ja pilkkaamme muita kulttuureja...
Helsingin Sanomat | hs.auto@hs.fi
Mihin voi vuodessa kadota 0,5–1 litraa 50 prosenttista jäähdytinnestettä, jos sitä ei ole öljyn seassa eikä selvää vuotokohtaa löydy? Voiko jäähdytinnestettä haihtua järjestelmästä kaupunkiajossa kuumina kesäpäivinä? Kalliiksi tulee, jos joutuu lisäämään jäähdyttimeen litran nestettä vuodessa.