lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
POLITIIKAN NÄKÖKULMA

Aikavarkaita jahtaamassa

20.12.2007 0:00

"Minuutti on kulunut!" huomauttaa eduskunnan istuntoa johtava puhemies, kun kansanedustaja ylittää aikansa väittelyssä. Tunnin mittaisen kyselytunnin aikana puhemiehen saattaa kuulla huomauttavan puheajasta kymmeniä kertoja. Aikavarkaus on yleinen harrastus.

Jotkut miettivät, miten sanoa ajatuksensa julki tiiviisti. Toiset alkavat puhua ilman suunnitelmaa eivätkä ehkä ehdi mihinkään lopputulemaan. Kolmannet vaativat kaiken mahdollisen ajan omille näkökohdilleen. Tässäkin mielessä eduskunta on kansa pienoiskoossa.

Jotta saataisiin sopivan epätieteellinen käsitys ilmiön yleisyydestä, otetaanpa kaksi keskustelua: kyselytunti 22. marraskuuta ja viime maanantaina pidetyn budjettikeskustelun väittelyosuus.

Yhteensä runsaan kahden tunnin keskusteluissa käytettiin sata puheenvuoroa. Niistä 53 oli enemmän kuin viisi sekuntia yli minuutin, 28 enemmän kuin viisi sekuntia alle minuutin ja loput 19 noin minuutin pituisia.

Noin minuutin ja vartin puheet olivat yleisiä. Pisin riviedustajan käyttämä minuutin puheenvuoro kesti minuutin ja 33 sekuntia. Puhemiehet selvästi suosivat ministereitä: kyselytunnin 28 ylipitkästä puheenvuorosta 13 oli ministereiden, ja budjettiväittelyn pisin ministeriminuutti oli minuutin ja 48 sekunnin mittainen.

Koska yhden kähveltämä aika on toisilta pois, puhemiesten on määrä puuttua ilmiöön. Heillä on erilaiset taktiikat niille, jotka eivät huomautuksesta piittaa.

Sauli Niinistö (kok) kuuluttaa tylysti uuden puhujan. Äänijärjestelmää käyttävä virkailija avaa silloin uuden mikrofonin ja sulkee edellisen, ja aikansa ylittänyt jää puhumaan itsekseen. Yllä selostetussa epätieteellisessä otoksessa ei ole Niinistön johtamia keskusteluja, koska tallenteesta ei voi kuulla, kauanko vaiennetut puhuivat.

Seppo Kääriäinen (kesk) on lempeämpi. Hän huomauttaa puheajasta jämerästi ja kopauttaa nuijaansa, mutta useimmiten puhuja saa sanoa sanottavansa loppuun. Johannes Koskinen (sd) käyttää huomautusten lisäksi leppoisia vetoomuksia mutta ei keskeytä puhujaa.

Tyylinsä kullakin. Mutta kansanedustajille voisi ehkä toistaa legendaarisen puhemiehen, valtioneuvos Riitta Uosukaisen (kok) hyvin muistetun neuvon: Harjoitelkaa kotona! Munakello käyntiin!

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.