15.4.2008 0:00
Sosiaalidemokraattien yhdeksän puheenjohtajaehdokkaan virallisella paneelikiertueella on näillä näkymin 21 tilaisuutta. Jos jokainen ehdokas saisi kussakin paneelissa vain yhden puheenvuoron, niitä kertyisi silti 189.
Siinä ehtii kuulla läkähdyttävän paljon demaria. Paneeleissahan kaikki puhuvat puhdasta demaria. Hyvinvointivaltiota puolustetaan, tasa-arvoa edistetään, köyhyyttä torjutaan, syrjäytyneisyyttä ehkäistään, rauhaa kannatetaan, joukkoliikennettä kehitetään, kansainvälistä vastuuta otetaan.
Kun puhutaan pelkkää demaria, kiistely muuttuu irvikuvakseen ja suomenkielinen keskustelu jää käymättä.
Ehdokkaiden joukossa on kyllä vihainen vanha mies, jonka mielestä puolueen politiikka on mennyt päin mäntyä ainakin vuodesta 1987 lähtien ja erityisesti Paavo Lipposen pääministeriaikana (1995–2003), mutta ei hän sitä suoraan sano.
Ehdokkaiden joukossa on Lipposen entinen avustaja, jonka mielestä juuri Lipposen aikana tehtiin melko lailla onnistunutta politiikkaa, mutta ei hän käy tästä vihaisen vanhan miehen kanssa kiistelemään.
Ehdokkaiden joukossa on ministereitä, jotka olivat hyväksymässä varallisuusveron poistoa, mutta eivät he uskalla sitä ratkaisua demarijoukkojen edessä puolustaa.
Joukossa on eriasteisia feministejä, mutta ei ketään, joka asettuisi feminismiä arvostelemaan. Joukossa on muutama äijäkin, mutta tuskinpa vain rohjetaan haastaa sitä perinnettä, että äijäporukat käyttävät liikkeessä huomattavaa valtaa – esimerkiksi juuri puheenjohtajan valinnassa.
Kukaan ehdokkaista ei usko, että puolueesta tulee iloinen kansanliike puoluehallituksen päätöksellä, mutta ei kellään ole oikein parempaakaan reseptiä.
Radikaaleja uudistuksia puolueeseen ei kukaan esitä, koska vanha jäsenistö ei halua niitä ja uutta jäsenistöä ei ole. Ratkaisuksi on esimerkiksi ehdotettu sellaista vain muutaman kymmenen vuoden ikäistä ajatusta, että puolueessa pitäisi olla seinät leveällä ja katto korkealla!
Demareiden kesäkuisesta puoluekokouksesta tulee epäilemättä jännittävä, mutta tie sinne saattaa olla kuivanlainen ja pölyinen.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi