lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
POLITIIKAN NÄKÖKULMA

Miksi Kemijärvi kiinnostaa?

9.1.2008 0:00

Miksi pieni sellutehdas maan pohjoisella itälaidalla on nyt poliittisen keskustelun ykkösaiheita?

Ensinnäkin: Keskustalle Kemijärven tehtaan kohtalo on äärimmäisen herkkä asia. Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa vertasi tilannetta UPM:n Voikkaan-tehtaan sulkemiseen viime vaalikaudella. Sen myötä Sdp kärsi rökäletappion.

Kemijärven tehtaan puolesta taistelevaa kansanliikettä johtaa keskustan eduskuntavaaliehdokas, Kemijärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Nivala. Kemijärven sellutehtaan kohtalo nousee varmasti esille ensi kesänä myös keskustan puoluekokouksessa ja ensi syksyn kuntavaaleissa.

Toiseksi: Itä-Lapin ainoa kansanedustaja on vasemmistoliiton Markus Mustajärvi, joka pyrkii kaikin voimin kohentamaan puolueensa tilannetta. Vasemmistoliitto harkitsee välikysymystä aiheesta. Samalla valtion omistajapolitiikka joutuu syyniin.

Kolmanneksi: Kansanliike on jo näyttänyt kyntensä Kemijärvellä. Kemijärven yöjunaliikenteen puolesta taistellut joukko on ainakin osittain myös selluliikkeen taustalla.

Neljänneksi: Muutama vuosi sitten Kemijärven sijoittaminen kartalle oli monelle helsinkiläiselle vaikeaa.

Aika moni tietää nyt, että Kiina-ilmiö sai vauhtia Kemijärvellä toimineen Salcompin tehtaan siirrosta Kiinaan. Positiivista julkisuutta tuli rutkasti Kari Väänäsen ohjaaman Taivaan tulet -televisiosarjan ansiosta.

Kun uutinen sellutehtaan lakkauttamisesta tuli, lähes miljoona sarjan katsojaa saattoi muistaa, millainen tehdas Kemijärvellä savua tupruttaa.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.