Mitä tapahtui 1992?

Entinen Venäjän varaulkoministeri Andrei Fjodorov teki palveluksen historiantutkimukselle kertoessaan, että Venäjän hallinnossa oli 1992 pohdittu Karjalan palautusta Suomelle ja jopa laskettu sen hintaa. Tosin se oli vain spekulaatio, joka ei johtanut mihinkään.

Mikä oli sitten Venäjän todellinen kanta? Se selvitettiin, kun Suomen ja Venäjän valtiosopimuksesta neuvoteltiin 1991–1992. Silloin Venäjällä olisi ollut luonteva tilaisuus tarjota Karjalaa takaisin, jos se olisi sitä todella halunnut.

Venäjä toimi päinvastoin ja piti tiukasti kiinni Neuvostoliiton vanhasta Suomen rajasta. Venäjä vaati uuteen sopimukseen vielä mainintaa rajojen muuttumattomuudesta. Se tarkoitti, että Karjalasta ei olisi voitu edes keskustella. Lopulta rajapykälä hyväksyttiin, mutta Suomi sai siihen pehmennyksenä maininnan Etykin periaatteista.

Oliko Suomella todellista kiinnostusta Karjalaan? Ei ollut. Eduskunnassa ei vuosina 1991–1992 ollut yhtään merkittävää puoluetta, joka olisi vaatinut Karjalan palauttamista.

Poliitikot karttoivat aihetta lähinnä kahdesta syystä. Suomi tahtoi silloin länteen, ei itään. Siitä ilmansuunnasta oli saatu neuvostoaikana tarpeeksi. Presidentti Mauno Koivisto, Esko Ahon hallitus ja eduskunnan suuri enemmistö halusivat viedä Suomen nopeasti EU:n jäseneksi.

Venäjä oli siihen aikaan täydessä sekasorrossa, jonka pelättiin vielä pahenevan sisällissodaksi. Suomessa valmistauduttiin ottamaan kymmeniätuhansia pakolaisia Venäjältä. Sellaisen maan kanssa ei haluttu käydä mitään rajansiirtoneuvotteluja.

Päinvastoin. Mahdollisten Karjala-neuvottelujen pelättiin vaikeuttavan EU-jäsenyysneuvotteluja, jotka olivat alkamassa. Unioni vaati, ettei jäseneksi pyrkivällä maalla ollut rajasotkuja muiden maiden kanssa.

Tehtiinkö Suomessa laskelmia "Karjalan hinnasta", kuten on väitetty? Tehtiin – ja paljon. Kymmenet asiantuntijat lähettivät esimerkiksi Helsingin Sanomien politiikan toimitukseen noina vuosina erilaisia papereita.

Suomessa tiedettiin siihen aikaan hyvin vähän Karjalan todellisesta tilanteesta, joten laskelmat olivat hyvin tarkoitushakuisia. Jos laskija kannatti palauttamista, hän todisti, miten tuo ihana maakunta toisi rahat takaisin muutamassa vuodessa. Jos laskija vastusti sitä, hän todisti, miten kurja Karjala veisi Suomen perikatoon.

Uskon, että näitä samoja papereita oli myös presidentti Koiviston pöydällä vertailtavana. Ja hän teki niille samoin kuin mekin: siirsi arkistoon.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi