lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
POLITIIKAN NÄKÖKULMA

Nato käy taas Venäjän aikaa

26.10.2007 0:00

Jos on kyllästynyt alituiseen keskusteluun Venäjästä, niin ei kannata tulla Natoon.

Toisaalta, jos on halua olla mukana kun Venäjä, Yhdysvallat ja valtaosa Euroopan maista keskustelevat vaikeistakin aiheista, niin Nato on hyvä paikka.

Naton kokouksessa Noordwijkissa sotilasliiton ja Venäjän puolustusministerit keskustelivat torstaina ohjuspuolustuksesta, Kosovosta ja tavanomaisia aseita rajoittavasta Tae-sopimuksesta. Kaikista aiheista Nato ja Venäjä olivat perusteellisesti eri mieltä sekä ennen kokousta että sen jälkeen.

Asialista Naton ja Venäjän neuvostossa on suppeampi kuin EU:n ja Venäjän huippukokouksessa Portugalissa lauantaina. Nato ei käy kauppaa eikä estä ilmastomuutosta, mutta sen asialista käsittelee kuitenkin Euroopan turvallisuuden perusasioita. Naton vastustajienkin kannattaisi liittyä Naton ja Venäjän neuvostoon. Ainoa, joka voi liittyä siihen erikseen, on valitettavasti Venäjä.

Venäjän ei pitäisi olla uudistuneen sotilasliitto Naton pääteema, mutta yhä useammin se taas on.

Alussa Natolla ei muuta teemaa ollutkaan kuin Venäjän edeltäjävaltio Neuvostoliitto, jonka sotilaalliseksi torjumiseksi järjestö perustettiin.

Kylmän sodan päätyttyä Venäjää ei enää pitänyt torjua vaan sitä piti syleillä. Torjuttavat asiat ilmaantuivat muualla, ensin Jugoslavian hajoamissodissa Balkanilla ja sitten Afganistanissa.

Nato on siitä erikoinen paikka, että täällä edes entiset sosialistimaat eivät voi haukkua Venäjää. Vakiintuneen kaavan mukaan pitää sanoa "meidän venäläiset ystävämme ja kumppanimme".

Kohteliaisuus lausutaan yhä useammin hampaita kiristellen.

Samalla kun kriisinhallinta Afganistanissa ja valmiusjoukkojen ylläpitäminen ovat osoittautumassa odotettua paljon vaikeammiksi tehtäviksi "uudelle Natolle" alkavat pulmat Venäjän kanssa muistuttaa vanhasta Natosta.

Erimielisyydet Venäjän kanssa ovat vaikeita, ja lisää on tulossa. Nato aikoo muun muassa panostaa tietoverkkoihin tehtävien "kyberhyökkäysten" torjumiseen. Niitä pelätään nimenomaan Venäjältä.

Ero vanhaan Natoon on kuitenkin vielä valtava. Vaikeuksista huolimatta Venäjän ministerit tulevat Naton kokouksiin ja kutsuvat isäntiään "ystäviksi ja kumppaneiksi", vaikka ikeniin sattuisi.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.