11.10.2008 11:41
Kosovo tuli ylivoimaisesti ensimmäisenä kansainvälisen yleisön mieleen perjantaina, kun Nobelin rauhanpalkinnon myöntämisestä presidentti Martti Ahtisaarelle ilmoitettiin. Yksi toisensa jälkeen Naton puolustusministerikokouksen lehdistötiloissa mainitsi Ahtisaaren neuvotteluhankkeista juuri sen, joka ei ollut pääperuste palkinnon myöntämiselle.
Kosovosta on sodittu ja kiistelty vuosikaudet, ja kiistely lisäksi jatkuu. Aina kun Kosovosta pidetään puheita, niissä mainitaan Ahtisaari. Ahtisaari laati YK:n turvallisuusneuvoston toimeksiannosta suunnitelman Kosovon asemasta, ja suunnitelma kantaa hänen nimeään.
Vaikka turvallisuusneuvosto ei ole hyväksynyt tilaamaansa suunnitelmaa, etenee Kosovon itsenäistyminen käytännössä Ahtisaaren suunnitelman pohjalta.
Suuria palkintoja on myönnetty vähemmästäkin. Kosovossa ongelmana on kuitenkin lopputulos. Rauhanneuvotteluissa kuten lääketieteessä on oleellista se, miten potilaalle käy.
Ahtisaaren laatiessa Kosovon itsenäisyyssuunnitelmaa suurvaltojen yksituumaisuuden aikakausi maailmanpolitiikassa päättyi. Suunnitelma jää muistutukseksi siitä, että riitaisampi maailma on vaikeampi paikka rauhanneuvottelijoille.
Pienellä auttamisella Budapestin lehdistöhuoneessa muistettiin myös Namibian itsenäistyminen ja Acehin rauhansopimus. Ne ovat vankkoja perusteita Nobelin rauhanpalkinnon myöntämiselle.
Namibiassa palkitsemisperuste on kärsivällisyyden lisäksi rohkeus. Ahtisaari otti itsenäistymisprosessin ratkaisuhetkinä 1989 henkilökohtaisen vastuun vaikeista ja tuloksiltaan epävarmoista päätöksistä ja suojasi siten YK:n arvovallan. Ahtisaari sai siitä Namibian pitkäaikaisen presidentin Sam Nujoman pysyvät vihat niskaansa ansiotta ja Nobelin ansaitusti.
Indonesian Acehin vuonna 2005 rauhoittaneen sopimuksen erityisansio on riippumattomuus. Siitä Ahtisaari jakaa kunnian rauhaneuvottelut ideoineen liikemiehen Juha Christensenin kanssa. Jos rauhaa rakennettaisiin vain suurvaltojen asialistojen mukaan, jäisi katveeseen paljon Acehin kokoisia inhimillisiä tragedioita.
Näillä ansioilla Ahtisaari on elämänkertatietojen mukaan saanut 15 merkittävää palkintoa tai tunnustusta vuoden 2000 jälkeen. Tänä vuonna niitä oli ehtinyt tulla aiemmin jo viisi. Nobel kruunasi kirin.
Ahtisaaren rauhanpalkinto sai paljon julkisuutta maailmalla 11.10.2008
Ahtisaari: Suomen kannattaa liittyä Natoon 11.10.2008
PROFIILIAutuaita ovat rauhantekijät 11.10.2008
Nobelistin neuvonantaja: "Eivät kyyneleet kaukana olleet" 11.10.2008
Ahtisaaren Nobel-rahat CMI:n rahoittamiseen 11.10.2008
Sillanpää ja Virtanen edelliset suomalaiset Nobel-palkitut 10.10.2008
KOMMENTTISe meni sittenkin oikein! 10.10.2008
Palkinto yli miljoona euroa 10.10.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi