lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
POLITIIKAN NÄKÖKULMA

Piste Timo Soinille

29.9.2007 0:00

Jos aikoo myöhemmin muistella, millaisia käänteitä Suomi näinä vuosina koki Euroopan unionin jäsenenä, kannattaa pistää korvan taakse eduskunnassa torstaina käyty keskustelu.

Kyselytunnilla puhuttiin Kari Rajamäen (sd) kysymyksen pohjalta siitä, miten on mahdollista, että EU päätti edelleen vähentää sokerintuotantoa myös Suomessa, vaikka Suomi sentään kuuluu siihen vähemmistöön, joka on noudattanut EU:n edellistä tuotannon vähentämispäätöstä.

Maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) vakuutti, että asiassa on kyllä lobattu. Vasta viime hetkellä kävi ilmi, ettei Suomelle herukaan maatalousministereiden kokouksessa erityistä ymmärrystä, hän valitteli.

Sitten puuttui puheeseen pääministeri Matti Vanhanen (kesk).

"Se on totta, että Suomi hävisi äänestyksen Euroopan neuvostossa", hän aloitti. Liisa Jaakonsaari (sd) patisti: "No niin, se on tappio mikä tappio!" Vanhanen ei väittänyt vastaan: "Kyllä, tappio."

"Komissio ei riittävällä tavalla pysty tunnistamaan tässä erilaisuutta Euroopassa", Vanhanen jatkoi. "Ilman muuta tämä vaikuttaa siihen, millä tavalla me komissioon suhtaudumme. Komissio ei ole pystynyt olemaan tasapuolinen, se pitää sanoa avoimesti."

Vanhanen ei täsmentänyt puheitaan. Tällaiset paikat herkästi haistava perussuomalaisten Timo Soini osasi käydä tivaamaan: "Luotatteko te Euroopan unioniin sopimusten pitäjänä ja sopimuskumppanina? Kyllä vai ei?"

Vanhanen ei noussut vastaamaan, vaan Anttila sai ottaa vastuun. Hän sanoi, että kyse on lähinnä EU:n päätöksentekokulttuurista, jossa suurilla on liikaa valtaa.

Suomen pääministeri siis ilmoitti eduskunnan edessä, että unionin jätettyä tässä asiassa Suomen edut huomioon ottamatta Suomen hallitus muuttaa suhtautumistaan EU:n komissioon, joka päätöksen valmisteli.

Jäi auki, miten suhtautuminen muuttuu, mutta ilmeisesti ei ainakaan luottavaisemmaksi. Luokan kiltein oppilas näyttäisi nyt puristavan nyrkkiä taskussaan.

Piste Timo Soinille.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.