lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
POLITIIKAN NÄKÖKULMA

Politiikka kouluissa on kuuma peruna

3.10.2008 0:00

Politiikka on pysynyt poissa kouluista 1970-luvun lopulta lähtien – useimpien mielestä onneksi.

Harvalla 1970-luvun koululaisella on kaiken läpipolitisoitumisesta raikkaita muistoja. Elettiin omituisia aikoja, kun 12-vuotiaallakin piti olla perusteltu kanta EEC:hen liittymisestä. Pirkkalan kunnan peruskoulussa viidesluokkalaiset pänttäsivät marxilaisen maailmanselitysopin mukaista historiaa.

Virallisesti politiikka tuli kouluihin 21.2.1973, kun Suomessa järjestettiin ensimmäiset kouluneuvostovaalit. Äänestysprosentti kipusi yli 90:n, kun viiden sadan oppikoulun kouluneuvostoon valittiin 4 000 jäsentä.

Kouluneuvostojen piti ratkoa koulujen arkisia asioita kuten järjestyssääntöjen uudistuksia, mutta käytännössä toiminnasta tuli emopuolueiden pikkusotilaiden välistä asemasotaa. Hengailua vastakkaisen leirin edustajien kanssa ei katsottu hyvällä.

Ei mikään ihme, että kokonainen sukupolvi sai 1970-luvusta rokotuksen puoluepoliittista osallistumista vastaan. Tämä näkyi muun muassa vihreässä liikkeessä, jonka toiminta oli 1990-luvulle saakka korostetun epäpoliittista. Puoluetoiminta alkoi kiinnostaa nuoria vasta globalisaatiokriittisen liikkeen myötä vuosituhannen vaihteessa.

Vastuut[ON]-projekti on yritys elvyttää nuorten kiinnostusta yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Aika ja tapa ovat toiset kuin 1970-luvulla. Onneksi.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.