lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
POLITIIKAN NÄKÖKULMA

Puolueilla on jo rasismisopimus

18.1.2009 0:00

Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin ehdotti, että puolueet laatisivat rasisminvastaisen julkilausuman.

Siinä puolueet ilmoittaisivat, etteivät ne hyväksy ehdokkaidensa tai muiden puolueaktiivien julkisesti levittävän muukalaisvihamielisiä mielipiteitä, Wallin hahmottelee. Hän toivoo, että paperiin saataisiin puheenjohtajien nimet hyvissä ajoin ennen eurovaalikampanjan alkua.

Wallin on sen verran nuori poliitikko, ettei ehkä tiedä, että asiasta on jo sovittu – useaankin otteeseen.

Kaikki eduskuntaryhmät allekirjoittivat lokakuussa 1997 periaatejulistuksen, jossa ne lupasivat, etteivät hyväksy rasistisia ja muukalaisvihamielisiä tekoja eivätkä edistä näitä ajatussuuntia julkilausumissaan tai kannanotoissaan. Ryhmät myös ilmoittivat ryhtyvänsä toimiin sellaisia jäseniään kohtaan, jotka julkisesti levittävät rasistisia tai muukalaisvihamielisiä mielipiteitä.

Tuo sama julistus allekirjoitettiin uudestaan vielä seuraavassa eduskunnassa vuonna 2000.

Vuonna 1998 asialla oli isompi ja vaikutusvaltaisempi porukka: kaikki Euroopan demokraattiset poliittiset puolueet. Kaikki Suomenkin eduskuntapuolueet allekirjoittivat varsin tiukkasävyisen "peruskirjan rasismista vapaan yhteiskunnan puolesta".

Siinä puolueet lupasivat kieltäytyä esimerkiksi kannanotoista, joiden "voidaan kohtuudella olettaa lietsovan tai aiheuttavan ennakkoluuloja" rodun, alkuperän tai uskonnon perusteella. Luvattiin lujasti puuttua rasistiseen käyttäytymiseen puolueiden sisällä. Liittoutuminen rotuennakkoluuloja edistävien puolueiden kanssa kiellettiin.

Asian siis pitäisi olla selvä ainakin eduskuntapuolueille. Mutta onhan se saattanut joltakulta päästä unohtumaan, niin että ehkä tekee hyvää ottaa se vaaleja odotellessa taas keskusteltavaksi.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.