6.11.2007 0:00
Matalapalkkaisille koulutetuille naisaloille tarjottu tasa-arvoerä tuli hallitusohjelmaan kokoomuksen vaatimuksesta. Vaalilupausten vuoksi asia oli kokoomukselle äärimmäisen tärkeä.
Keskusta suostui hallitusohjelman kirjaukseen, vaikka ei itse ollut luvannut mitään.
Nyt kansalaiset syyttävät Tehy-kriisistä kokoomusta. Mitä tekee hallituskumppani keskusta?
Ei mitään, lähinnä virnistelee vieressä kun kokoomus selittelee. Keskustassa on herkullista seurata kuinka kokoomuksen kannatus laskee, josta pieniä viitteitä on jo näkyvissä.
Nopeimmat ovat jo arvelleet, että Tehy-kriisi on aiheuttamassa hallituskriisin. Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen vakuutti viime viikolla käsi sydämellä, että hallituskriisiä ei ole.
Hän sanoi, että keskusta ei tosin ole aktiivisesti mukana Tehy-keskustelussa, koska keskustelu on niin voimallisesti Sdp:n ja kokoomuksen välistä nokittelua. Kuitenkin mitä kommentteja keskustan puolelta on kuulunut, Tujunen sanoo niiden olleen kokoomusta ja hallitusta tukevia.
Jos hallituskriisiä ei olekaan, hallituksella on kriisi. Hallitus on yhtenäinen, koska samassa lirissä siellä istuvat kokoomus ja keskusta, yhdessä ja yhtenäisenä. Joukkoirtisanoutumiset lähenevät, mutta hallitus hokee vain: "Rahaa ei tule lisää, rahaa ei tule lisää."
Se on kestämätön mantra, sillä ilman valtion lisätukea kriisi ei mitenkään voi laueta. Valitettavasti lisätuesta on vain tullut arvovaltakysymys, kuten Sdp:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma pelkäsi.
Säilyttääkseen kasvonsa hallituksen on naamioitava lisätukensa niin, että se ei näy suoraan lisäyksenä siihen 150 miljoonan euron tasa-arvoerään, joka on budjetoitu ylimääräisenä valtionosuutena kuntien palkanmaksuun.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi