21.5.2008 0:00
Runsas vuosi sitten pidettyjen eduskuntavaalien ehdokasrahoituksesta pulpahtelee päivittäin uutta häkellyttävää tietoa. Se ei ole selkiyttänyt asioita. Pikemminkin se on herättänyt uusia kysymyksiä.
Politiikan yllä leijuu nyt käsin kosketeltavana salakähmäisyyden ilmapiiri. Luottamus poliitikkoihin ja päätöksenteon puhtauteen horjuu.
Vaalirahoitussopassa kiehuu koko poliittinen eliitti, mutta ahtaimpaan rakoon on joutunut pääministeri Matti Vanhanen (kesk).
Eilen tiistaina iltapäivällä Vanhanen arvioi vaalirahoituksesta syntynyttä keskustelua eduskunnassa poikkeuksellisen voimakkain sanakääntein.
Vanhasen mukaan Suomessa on nyt olemassa "ainekset suurempaan poliittiseen legitimiteettikriisiin". Yksinkertaisimmillaan legitimiteetti tarkoittaa poliittisen järjestelmän hyväksyttävyyttä kansalaisten silmissä.
Mikähän nykyistä suurempi kriisi voisi enää olla? Se, että hallitus hajoaisi? Sekin on mahdollista.
Kävi niin tai näin, Vanhasella on nyt käsissään pääministeriaikansa vakavin paikka.
Pääministerin paineensietokykyä on testattu jo lukuisia kertoja. Vanhanen on joutunut lukuisia kertoja selittämään yksityiselämänsä käänteitä. Niistä käydään parhaillaan oikeuttakin. Yksityiselämän kiemurat eivät silti ole kyenneet horjuttamaan Vanhasen poliittista toimintaa.
Poliittisesti vaikeita kysymyksiä on riittänyt, mutta niistä mikään ei ole horjuttanut hallitusta. Esimerkiksi Tehyn työtaistelun aikaan viime syksynä koko hallitus Vanhanen etunenässä joutui tukalaan tilanteeseen. Varsinaisesta hallituskriisistä ei silloin ollut kyse muun kuin opposition mielestä.
Kriisin välttämiseksi tarvitaan Vanhasen mukaan kaksi asiaa. Kaikkien kansanedustajien tulisi täydentää vaalirahoitusilmoituksiaan oikeusministeriölle ensi perjantaihin mennessä. Toinen osa kriisin ratkaisua on kiristää vaalirahoituslakia.
Mutta riittävätkö ne? Vanhasen omaankin vaalirahoitukseen liittyy vielä avoimia kysymyksiä.
On vaikea kuvitella, että hallituksen toimintakyky palautuu, ennen kuin edellisten vaalien rahoituskuviot ovat selvillä pohjamutia myöten.
Vanhanen: Järjestelmää uhkaa luottamuskriisi vaalirahasotkun takia 21.5.2008
Kyösti Kakkonen paheksuu vihjailua 21.5.2008
Kehittyvien maakuntien Suomi aikoo jakaa myös kuntavaalirahaa 21.5.2008
Vanhasen sanomaa 21.5.2008
"Usko poliitikkoihin ei ole ollut korkealla muutenkaan" 21.5.2008
Koskinen: Puolueiden avattava vaalirahan lähteensä ja menonsa 21.5.2008
"Uskottavuusongelma, ei legitimiteettikriisi" 21.5.2008
Katainen vaalirahoista: Tilanne on vakava 21.5.2008
LYHYESTIVapaavuori haluaa selvityksen kauppakeskus- hankkeista 21.5.2008
Lehtomäki täydensi ilmoitustaan 21.5.2008
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi