Aikamatkalaisen persialaiskirje

Chicagolaisen keilahallin baarissa kysyin tarjoilijalta mielipidettä siitä, mistä olen kotoisin. Hän vastasi: "Saksasta tai Etelä-Afrikasta."

Olin toivonut, että pullea kaunotar nimeäisi maanosan valtion sijasta. Olen näet nyt, Yhdysvalloissa, ensi kertaa elämässäni eurooppalainen.

Tivattaessa saatan livauttaa olevani Suomesta, muuten nimeän kotiseudukseni Euroopan. Suomi tuntuu liian spesifiltä, kuin mainitsisi kadun, jolla asui lapsuudessaan.

Sitä paitsi pelkkä "Eurooppa" selittää jo tyhjentävästi aksenttini, politiikkani ja painomittoja koskevat uteluni.

Euroopassa kukaan ei ole eurooppalainen, paitsi Olli Rehn. On suomalaisia, puolalaisia, ranskalaisia, brittejä . . . Jokaisella eurooppalaisella kansalla on stereotypia siitä, mitä "eurooppalaisilla" eli muilla kuin heillä on tapana tehdä.

Yhdysvallat on pakottanut minut huomaamaan, että Eurooppa on kuin onkin mielekäs yleistys.

Jopa yliopistoväki, joka on aika samanlaista kuin Euroopassakin, on Yhdysvalloissa erilaisessa sosiaalisessa asemassa: täällä yliopisto on näkymätön lahko tai luostari eikä suinkaan osa Kansakunnan Identiteettiä ja Itseymmärrystä.

Suomesta päin katsoen Yhdysvallat oli minulle imperialismi ja televisio ynnä tärkeilevä mutta ulkokohtainen itsemuistutus siitä, että se ei ole vain näitä kahta.

Nyt, samalla kun Eurooppa on vihdoin päässäni yhdentynyt, Yhdysvallat on vastaavasti moninaistunut. Jos Euroopassa on maiden sisäisiä sosiaalisia ja kulttuurisia eroja, täällä on eri planeettoja.

Yhdysvallat on alakulttuurien maa, jossa pluto, neptunus ja sirius eivät tiedä toisistaan mitään, mutta vannovat patrioottisesti keskinäisen eronsa nimiin.

Entä amerikkalaisten suhde eurooppalaisiin? He pitävät meitä a) sosialisteina b) intellektuelleina sekä c) aikamatkaajina.

Sosialisteiksi eurooppalaiset leimaa heidän hellimänsä ajatusmahdollisuus siitä, että valtiolla saattaa joissakin suhteissa olla myönteisiä poliittisia tehtäviä. Demokraatit ihailevat eurooppalaisia tämän radikaalin kannanoton vuoksi; republikaanit taas inhoavat.

Saksanjuutalaisilla älyköillä, jotka muuttivat natseja pakoon Yhdysvaltoihin, on ollut pysyvä vaikutus: mitä huonommalla eurooppalaisella aksentilla puhuu, sitä varmemmin tulee kohdelluksi suurena oppineena, joka (demokraattien mielikuvissa) jakaa viisauttaan jenkkirahvaalle tai (republikaanien mielikuvissa) besserwisseröi sekavasti saadakseen valtiolta tukiaisia.

Epäselväksi on jäänyt vain se, miten meihin eteläafrikkalaisiin oikein suhtaudutaan.

Entäpä kohta c)? Täällä jokainen eurooppalainen on historiallinen henkilö. Hän on putkahtanut menneisyydestä, on yhtaikaa ylevä ja ajasta jäänyt, sekä charmantti että koominen kuvitteellisine sulkahattuineen ja pussihousuineen.

Enimmäkseen hän toki on pihalla, mutta ruumiillistaa samalla laimeasti kiinnostavan muistutuksen siitä, että joskus on ollut aika, jolloin pikaruoan, tilannekomedian ja hiphopin sijasta vallitsivat kuningas, autenttinen ammattiyhdistys ja kirjallisuuteen perustuva identiteetti.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi