lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Sankareita kaikki?

14.1.2009 7:47

Kuka Yhdysvaltain juhlituista valkoisista sankareista ei lähemmässä tarkastelussa paljastuisi rasistiksi ja murhaajaksi? Tahi suuryhtiöiden ja järjestäytyneen rikollisuuden marionetiksi?

Presidenteistä salapolio-Roosevelt oli viheliäinen diktaattori, mafia-Truman räjäytti ydinpommin ja satyyri-Kennedy käynnisteli messevästi Vietnamin sotaa.

Mustia sankareita Yhdysvalloissa on yllin kyllin tarjolla. Päällimmäisenä Martin Luther King, jonka päivää vietetään ensi maanantaina ympäri Yhdysvaltoja.

King oli pasifisti-humanisti, joka vaati demokratiaan kuuluvien kansalaisoikeuksien viemistä loppuun saakka. Hän antoi elämänsä puolustaessaan tätä ajatusta. Upea, hieno ihminen.

Samalla hyvänsuovan valkonaaman oli helppo tuntea itsensä moraaliseksi tunnustaessaan Kingin vaatimuksen. Vielä vänkä kulaus liberaalia syyllisyyttä digestiiviksi, niin olosta kehkeytyi kerrassaan taivaallinen.

Vaan entäpä Kingin aktivistikollega Malcolm X sitten? Öyrgh! Sula lahkolainen fanaatikko-terroristi!

Jos King teki samaa kuin valkoinen liberaali eliitti (vetosi tasa-arvoon ja petti vaimoaan), Malcolm X teki samaa kuin valkoiset konservatiivit: julisti toisen rodun ylemmyyttä, kannatti eristämispolitiikkaa ja salli aseellisen itsepuolustuksen, koska poliisiin ei voi luottaa.

Tässä vaiheessa jokainen sentraali-Santra kähisee: "Malcolm X:n reaktio oli toki ymmärrettävä, mutta emmehän halua rientää toiseen ääripäähän! Ei musta eikä valkoinen ylemmyys, vaan – tasa-arvo!"

Santran tomppeli tasapuolisuus tiivistää tismallisesti vallitsevan ajattelutavan. Hän on triviaalisti oikeassa, mutta samalla teoreettisesti säälittävä ja asettuu käytännössä aina vallan puolelle.

Kun Malcolm X "syyllistyi" samaan kuin valkoinen sortovalta, hän näytti totuuden siitä.

Vastamumina siitä, ettei hän ollut tarpeeksi radikaali, koska hän vain käänsi valkoisen sortovallan rakenteen toisin päin, on liejuinen puolitotuus. Malcolm X käänsi peilin valkoisen vallan eteen, mutta juuri siksi hän oli radikaali.

Mustaan rotuun vetoaminen näytti valkoisen rotuun vetoamisen absurdiuden.

Miksi valkoinen ylemmyys olisi korkeintaan pieni laiminlyönti kansalaisoikeuksien historiassa, mutta musta ylemmyys taas fanaattinen ja terroristinen idea, joka romuttaisi sivilisaation perusteet? Miksi valkoisten yksityinen aseenkanto ja väkivalta olisi itsepuolustusta ja järjestyksen ylläpitoa, mutta mustien vastaava toiminta terrorismia ja järjestyksen horjuttamista?

Johtopäätös on selvä. Valkoinen valta oli feikki ja vääryys ja Malcolm X:n ele oli totuus siitä.

Niinpä emme vietäkään Malcolm X:n päivää. Ja, ceterum censeo, työnnelkääpä tyynesti kaikki puheenne "tasapuolisuudesta" jonnekin hyvin pimeään paikkaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.