Tasa-arvolakia loukkaamassa

Iltapäivälehdessä haastateltiin aikoinaan "lonkerofilosofiksi" esittäytynyttä miestä. Hänen keskeinen argumenttinsa kuului, että siinä missä oluesta on opittava pitämään, lonkero on luonnostaan hyvää.

Hauskaa... mutta vous n'avez pas raison, monsieur! Eikö maun viljely ja kehittäminen ole koko kulttuurin idea? Eivätkö suurimmat herkut ole opittuja – niin kuin moderni romaani tai hapatettu hai? Hankittu maku, acquired taste, on täydessä mielessä aikuisen elämän ydin.

Joten... pitäisikö alkaa harrastaa viinejä? Sehän olisi kivaa, eikö vain. Kun vähän opiskelisi, voisi aueta tykkänään uusi makujen kirjo. Ihan vaan viattoman nautiskelun merkeissä, viikonloppujen ratoksi, omaksi huviksi. Niinhän?

Ja mitä maks! Mikään ei ole monimutkaisempi, sosiologisempi ja tunteita herättävämpi asia. Sisäisen prolen irvintäjamboree alkaa jo ennen kuin muut ehtivät suutaan avata: Ai että ripaus rottakellaria, joka räjähtää suussa sitruunaksi? Eikös sillä jälkimaullakin ole taipumus viipyä aamuun asti? Hyi peeveli, mikä pelle.

Miksi kyräilemme snobeja? Kaiketi samasta syystä kuin kauhistelemme rasismia, hirvitymme hierarkioista ja isoamme yhteiskunnallisten erojen tasoittumista: olemme tasa-arvon kannalla.

Tasa-arvon varaan rakennettu yhteiskunta ei kuitenkaan ole johtanut hierarkioiden hajoamiseen. Syy tähän ei ole se, että tasa-arvon periaate olisi toteutunut vajavaisesti. Päinvastoin, tasa-arvo johtaa oman luonteensa vuoksi hierarkioihin.

Kun aristokratia käy rakenteellisesti mahdottomaksi, alkaa yksilöllinen aatelisleikki – siitä snobismi. Jos syntyperä ei ratkaise, menestyminen kilpailussa ratkaisee – siitä meritokratia. Jos kaikkien sosiaalinen status on periaatteessa sama, ihmisiä aletaan erotella "luonnon" nojalla – siitä rasismi. Ja niin edelleen.

Porvarillinen, muodollinen tasa-arvo on yksi rahan muoto. Niin kuin tavarat ovat vaihdettavissa keskenään, koska niiden arvo vaihtelee vain määrällisesti eli hinnaltaan, tasa-arvoisia ihmisiä voi ja pitää verrata keskenään samalla mittapuulla.

Jokainen hierarkia edellyttää perustavaa tasa-arvoa, koska muuten vertailtavat kohteet eivät olisi asetettavissa samalle asteikolle.

Kuitenkin todellista demokratiaa olisi vasta yhteismitattomien yhdessäolo. Vasta silloin viini saisi olla se viini, mikä se on; vasta silloin yksilö voisi olla yksilö.

Vanha Marx tajusi tämän, ja sen vuoksi kommunismi on edelleen luovuttamaton näkökulma.

Lue lisää: Jean-Luc Nancy: Vérité de la democratie (Galilée 2008)

KIRJOITTAJA ON FILOSOFI.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi