Työn takana

Monen helteen hemmotteleman mieli hakeutuu kuin itsestään kohti uusvasemmistolaisia työstä vapautumisen utopioita. Nuorena hellin itsekin sellaista. Tylsä raadanta on poissa ajasta, jonka ihminen voisi käyttää itsensä toteuttamiseen. Robotit ja tietokoneet hyrrätköön perustuotannon parissa. Olipa tavoite realistinen tai ei, ajattelin, parhaassa mahdollisessa maailmassa työ olisi minimoitu.

Valtavirtaversiota tästä unelmasta edustaa Bill Gates, jonka mukaan maailmasta pitäisi tehdä makrovastuksen sijasta microsoft. Tämä utopia kuuluu samaan sarjaan kuin haaveilu apuvälineittä lentämisestä tai kuolemattomuudesta.

Enää en jaa tätä utopiaa. Pääongelmana ei ole sen epärealistisuus. Pidän itse tavoitetta väärin muotoiltuna.

Tarkoitan työllä nyt tekijänsä mielekkäänä pitämää valmistamista tai palvelemista, jonka osamotiivina on toimeentulopakko. Työtä on myös toiminta, josta maksettaisiin palkkaa, jos joku muu tekisi sen – omien lasten ja oman kodin hoitaminen, vaikkapa.

Antiikin Kreikan eliitti ei arvostanut työtä. Olen kuitenkin päätynyt kannattamaan työn modernia arvoa. Luovuus vaatii vapauden lisäksi myös vastuuta. Kaiken saaminen ilmaiseksi ei ole aito poliittinen tavoite, vaan laiska fantasia. Sen sijaan yhdessä tekeminen, maailman muokkaaminen ja oman osavastuun kantaminen ovat autenttisia päämääriä.

Vihreiden ehdotus perustulosta ansaitsee tulla punnituksi. Muut puolueet eivät ole esittäneet mitään yhtä kokonaisvaltaista ja radikaalia pitkiin aikoihin.

Panettelijat näkevät perustuloidean anarkovasureiden hankkeena käynnistää valtion kustantama laiskottelu. Kaavaillulla perustulolla kukaan ei kuitenkaan selviäisi ilman lisätöitä – tai lisätukia.

Perustuloyhteiskunta olisi siis työyhteiskunta. Onko tämä nyt argumentti sen puolesta vai sitä vastaan? Merkitsisikö se "paskaduunien" ikuistamista, niin kuin demarit epäilevät? Vai poistaisiko se ne lisätessään työnhakijoiden neuvotteluvaraa? Onko kyseessä työstä vapautumisen ensiaskel vaiko työllistymisen helpottaminen? Vaiko kompromissi näistä? Tulisiko sen, joka laillani kannattaa mielekästä työtä ja riiston lakkauttamista, ajaa vai vastustaa perustuloa?

Erimielisten osapuolten todelliset karvat paljastuisivat, jos näistä asioista keskusteltaisiin pamflettien lisäksi myös parlamentissa.

Kirjoittaja on filosofi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi