Vihreiden outo yhtälö

Vihreästä liikkeestä tulee mieleen "luonto". Muuta yhdistävää tekijää ei olekaan helppo jäljittää. Liikkeessä ovat piipertäneet niin uushipit kuin uusteknokraatit, niin reaalipoliitikot kuin haaveilijat, niin Linkola kuin vannoutuneet kissaihmiset.

Vihreän ajattelun taustalla ei ole yhtä teoriaa. Se ei edes teeskentele että olisi, niin kuin marxismi vielä saattoi tehdä.

Miksi näin?

Hahmotan taustaksi kaksi 1800-luvun mittaan tiivistynyttä aatehistoriallista ilmiötä. Niistä kumpikaan ei ole yksi oppi. Pikemminkin ne ovat eräänlaisia pohjavirtauksia, jotka ovat synnyttäneet erilaisia filosofisia ja poliittisia kukintoja.

Ensimmäistä nimitän ekonomismiksi. Sen perusidea on, että talouden ja tekniikan mylly tuottaa sellaista aineellista materiaalista hyvää, joka on poliittisesti kiistatonta. Ekonomismin kaikki totuudet on johdettu talousteoriasta ja sen taustalla on usko järkeen ja edistykseen. Sitä edustavat monet liberalismeista ja monet marxismeista. Ja sosiaalidemokratia.

Toista pohjavirtausta kutsun rousseauismiksi. Se kumpuaa romantisoivista tavoista tulkita Jean-Jacquesin filosofiaa. Luonnollinen ja orgaaninen elämä on, kas, parempaa kuin vieraantunut ja pirstaloitunut. Pahiksia ovat välineellinen luontosuhde, yhteisöllisyyden puute, massoittuminen, kerskakulutus. Edistysusko on tiessään, tilalla kumajaa utooppis-nostalginen saarnasävy.

1960-luvulla alkoi ilmestyä raportteja ja pamfletteja, joiden kautta sana "ekologia" sai nykyisen merkityksensä. Perushuomio oli se, ettei luonto olekaan loppumaton resurssi. Sekin on niukkuushyödyke ja siksi osa talouden järjestelmää.

Sittemmin luonnonvaratuhlauksen estämiseksi on kehitetty erilaisia keinoja. Ne eivät olennoi ekonomian kritiikkiä. Ne ovat päinvastoin tapoja ekonomisoida lisää.

Pahin ulkoisvaikutuksista onkin ympäristön tärveltyminen. Siitä päästöverot. Kierrätyksessä jätteetkin tehostetaan. Onko ekonomisempaa ajatusta?

Ekologia on ekonomismin triumfi: kaikki todella on taloutta. Mutta samalla ekologia tuhoaa ekonomismin, koska kokonaisdiagnoosi on vääjäämättä rousseauistinen. Tavalla tai toisella.

Vihreä liike syntyy ekonomismin ja rousseauismin mahdottoman risteyspisteen ympärille. Ei ihme, että kiista on jatkuvaa. Kyseessä on sekä pakkoavioliitto että sukuriita.

Kirjoittaja on filosofi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi