lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Loiren laaksossa

1.9.2010 16:19

Pittoreski Meung-sur-Loire on näytellyt merkittävää osaa kirjallisuuden ja viihteen historiassa. Vieraillessani linnassa ja sitä ympäröivässä kylässä oletin siis löytäväni jälkiä paikan suurista nimistä, kuten François Villonista (s. 1431), aikansa tunnetuimmasta ranskalaisesta runoilijasta.

Villon oli sentään Meung-sur-Loire-linnan tyrmän lukuisista vangeista ainoa, joka selvisi hengissä. Linnassa esiteltiin luukkua, josta Orleansin piispa oli tiputtanut epäsuotuisat vieraat, mutta Villonia satunnaisissa opaskylteissä ei mainittu, vaikka tapauksessa kirjoitettiin jokaisessa mukanani olevassa turistioppaassa.

Villonia ei muistettu kylässäkään. Linnassa oli kuitenkin yritystä matkailuvetonaulaksi: valot ja äänitehosteet loivat tunnelmaa. Mutta tunnelmasta puuttui tarina. Henkilö. Villon.

Kylän toinen merkkihenkilö, Jean de Meung (s. 1240), tunnetaan erityisesti Ruusuromaanista, jota de Meung jatkoi siitä, mihin Guillaume de Lorris (s. 1200) teoksen jätti. Ruusuromaani oli satojen vuosien ajan yksi suosituimpia eurooppalaisia romaaneja, romanttisen rakkauden ohjekirja, jonka merkitystä ei kannata väheksyä aikana, jolloin avioliittoa ei solmittu sydämen syin. Kansan kielellä kirjoitettu teos vaikutti myöhempään kirjallisuuteen laajalti.

Mutta kylässä ei ollut edes Villonin tai Ruusuromaanin mukaan nimettyä kirjakauppaa tai kahvilaa. Vierailin linnassa turistisesonkiaikaan – pizzeriakaan ei ollut auki.

Meung-sur-Loirella on periaatteessa kaikki menestyvän matkailukohteen ainekset. Paikka olisi täydellinen viihteen ja korkeakulttuurin kohtaamiselle, romanttisille viikonlopuille, runofestareille. Mutta Loiren linnoista yltäkylläisessä ympäristössä Meung-sur-Loirelta puuttui pätevän turismitiimin lisäksi jotain muuta, jotain mitä oli Loiren laakson toisella kaupungilla. Amboisella.

Nousuja ja laskuja kokenut Amboise elää nyt kukoistuskauttaan: Leonardo da Vincin hauta sijaitsee Amboisen linnassa ja puuhapuisto Leonardon talon puutarhassa vetää bussilastillisen toisensa jälkeen. Ravintoloista oli hankala löytää tilaa ilman varausta.

Ennen muinoin kyläpahanenkin muuttui vilkkaaksi turistikohteeksi, mikäli yllättävä reliikki tai ihmelähde nosti paikan kansan tietoisuuteen. Nyt saman tekee elokuva, toisinaan bestselleristä tehty. Turistilehtisten teksteissä maininta mistä tahansa elokuvasta näyttää pyyhkäisevän alleen paikan merkittävämmät tapahtumat. Niinpä Meung-sur-Loiren on kai odotettava Villonin henkilöhahmon nousua Hollywoodissa ennen kuin kylässä alkaa tapahtua.

Amboisen elinkeinoelämä voi kiittää Da Vinci -koodia kukoistuksestaan vielä vuosikaudet.


Kirjoittaja on kirjailija

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.