Saksan lippu

Toimittajat kysyvät melko samanlaisia asioita maassa kuin maassa. Saksa oli poikkeus: kukaan ei testannut saksalaisen kulttuurin tietämystäni, vaikka kaikkialla muualla toimittajat ovat olleet kiinnostuneita siitä, luetaanko heidän kielialueensa kirjoja myös Suomessa. Vasta Itävallan puolelle siirryttyäni törmäsin ensimmäiseen toimittajaan, joka kysyi suhteestani saksankieliseen kirjallisuuteen.

Saksassa asuvan ystäväni mukaan esimerkiksi saksalaisella musiikilla on ollut niin perustavanlaatuinen vaikutus eurooppalaiseen kulttuuriin, ettei siitä kannata kysellä erikseen. Saksan taiteen tunteminen kuuluu eurooppalaiseen yleissivistykseen.

Kirja-alan ihmiset puolestaan kummastelivat ihmettelyäni. He eivät kerta kaikkiaan käsittäneet, miksi minun ylipäänsä olisi pitänyt lukea yhtään saksalaista kirjaa. Pienen hiljaisuuden jälkeen minulle kerrottiin, että kyse on saksalaisuudesta ja lähihistoriasta. Saksalaisuuden korostaminen ei ole soveliasta.

Ravintolan pöydän ympärillä istuneista kahdestakymmenestä paikallisesta jokainen nyökkäsi yhden heistä kertoessa, että oli hätkähtänyt pahasti, kun jalkapallon World Cupin voiton yhteydessä ihmiset maalasivat poskiinsa Saksan lippuja. Lipun esiintuonti oli jo ajatuksena mahdoton, vaikka muiden maiden liput vaikkapa joulukuusessa eivät koskaan olleet häirinneet heistä ketään.

Mutta eihän maan taiteilijoista tai heidän vaikutuksestaan kysyminen ole vielä nationalismia?

En kerta kaikkiaan käsitä, miksi suomalaisen kirjailijan pitäisi olla erityisen kiinnostunut saksankielisestä kirjallisuudesta. Eikö suomalaisen pitäisi olla erikoistunut suomalaiseen kirjallisuuteen?

Totta. Vastaus sinänsä oli ilahduttava. Silti olin hämmästynyt, että Saksan menneisyydenkäsittelyyn liittyvät prosessit näkyivät toimittajien kysymyksissä epäsuoralla tavalla. Suurvaltojen nöyryytyksen vuodet ovat tupanneet näkymään jossain vaiheessa kansalliskiihkoilun nousuna, mutta äärinationalismin tai siihen viittaavien suuntien kitkemisessä Saksaa auttavat varmasti jo ulkopuoliset – Saksan romanikarkotuksia ei hyväksyttäisi.

New York Times (10. 9.) katsoi jalkapallokisojen aikaan lippuja heiluttavien nuorten edustavan sukupolven vaihdosta. Nuoret eivät näe kansallisten symbolien massamittaista esiintuontia enää samanlaisena epämiellyttävänä muistona fasismin noususta, kuten vanhempi sukupolvi, jolla on vielä elävä suhde toiseen maailmansotaan.

Ehkä siis seuraava toimittajapolvi kyselee ulkomaalaisilta saksalaisista vaikutteista ja toivoo positiivisia vastauksia, ihan kuten muuallakin.

Kirjoittaja on kirjailija.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi