Ulkopoliittinen kondomi

Wikileaksin perustaja Julian Assange lienee ainoa seksirikoksista syytetty henkilö, jonka nimen ja raiskaus-sanan yhdistäminen tuottaa yli 25 miljoonaa Google-hakutulosta. Syytökset ovat tehneet jo tehtävänsä ennen oikeudenkäyntiä.

Wikileaksin kolhuttamien hallitusten onneksi Julian Assange sekstaili kahden ruotsalaisnaisen kanssa, jotka jälkeenpäin määrittelivät tapahtuneen raiskaukseksi ja seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Sen seurauksena Assangea ovat jahdanneet Interpol ja puoli maailmaa. Asiaan kuuluu myös rikkoutunut ehkäisyväline.

Naomi Wolf pitää Assangen kohtelua teatterina. Huffington Postissa (13. 12.) hän kertoo vankasta työkokemuksestaan seksuaalirikosten uhrien parissa: oikeuslaitos ei tee yleensä yhtään mitään.

Balkanin sodan aikaisten raiskauskeskitysleirien nimeltä tiedetyt raiskaajat ovat yhä vapaana. Se ei kiinnosta ketään. Naiskauppaa taas on hankala saada kuriin siksi, että eri valtiot eivät koe tarpeelliseksi puhaltaa yhteen hiileen asian tiimoilta.

Assangen kohdalla yhteistoiminta sen sijaan oli helppoa. Syytteeseen asetettu saadaan siis kiinni erittäin nopeasti, kun on halua. Sitä halua ei yleensä ole.

Seksikaupan uhrit eivät hehkuta Twitterissä raiskauksen jälkeen, kuinka mahtavan hepun kanssa he ovatkaan viettäneet aikaansa, kuten teki toinen Assangea syyttäneistä naisista väitetyn väkivallan jälkeisenä yönä. Nämä naiset eivät kiroa ystävilleen raiskauksen tapahduttua, että kyseessä oli todella surkea pano (The Guardian 17. 12.).

Raiskaus ei ole surkea pano. Raiskaus ei ole seksiä.

Seksuaalirikosten tuomioiden tiukentamiseen tähtäävässä keskustelussa mallimaana on pitkään pidetty Ruotsia. Minä en voi enää tehdä niin, sillä Ruotsi on osoittanut, että sen seksuaalirikoslainsäädäntöä voidaan käyttää ulkopoliittisiin tarkoitusperiin tavalla, joka pilkkaa uhreja ympäri maailman.

Assangen tapaus todistaa, kuinka vaivatonta syytteen nostaminen voikaan olla. Monelle raiskauksen uhrille tuo helppous on täysin käsittämätöntä.

Kyse ei ole Ruotsin tiukemmasta lainsäädännöstä, sillä Ruotsi ei suinkaan ole vaatinut Interpolia ja kansainvälistä yhteisöä jahtaamaan vaikkapa miehiä, jotka eivät käytä preservatiiveja ostaessaan naiskaupan uhreja.

Kuinka monta YK:n työntekijää, joiden tarpeiden vuoksi Balkanille perustettiin bordelleja, on saatettu oikeuden eteen keskustelemaan teoista, joiden rinnalla kondomikysymys tuntuu hyvin vähäpätöiseltä? Kuinka monen Balkanin raiskaajan nimi levisi yleiseen tietoisuuteen? Kuinka aktiivisesti Ruotsi toimii asian suhteen?

Ruotsi on osoittanut kykenevänsä aktivoimaan kansainvälistä yhteistyötä saralla, jolla se on miltei mahdotonta.

Kirjoittaja on kirjailija.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi