Balfourin julistus 1917

Ensimmäisessä maailmansodassa ympärysvaltoihin kuulunut Britannia harjoitti melkoista diplomaattista akrobatiaa saadakseen sekä juutalaiset että arabit puolelleen taistelussa keskusvaltoihin kuulunutta Turkkia vastaan.

Vuonna 1916 Britannian Egyptin-edustaja Henry McMahon lupasi turkkilaisten hallinnassa oleville arabialueille itsenäisyyden. Nämä alueet sijaitsevat nykyisten Syyrian, Israelin, Länsirannan, Gazan kaistan, Libanonin, Jordanian ja Irakin alueilla sekä Arabian niemimaalla. Vastineeksi Britannian itsenäisyyslupauksista arabijoukot ajoivat Britannian tukemina turkkilaiset pois Palestiinasta.

Samoihin aikoihin kun arabeille lupailtiin itsenäisyyttä, Britannia ja Ranska olivat kuitenkin jakaneet ottomaanien hallitsemat alueet Välimereltä Mesopotamiaan keskenään salaisella sopimuksella.

Tämä Sykes-Picot-sopimus allekirjoitettiin vuonna 1916. Se tuo mieleen suomalaisillekin tutun hieman myöhäisemmän Molotov-Ribbentrop-sopimuksen, jolla Saksa ja Venäjä sopivat etupiireistä ennen toista maailmansotaa. Sykes-Picot-sopimuksen mukaan Ranska saisi etupiireikseen Libanonin ja Syyrian ja Britannialle kuuluisivat Palestiina ja Irak. Näin kävikin, kun ympärysvallat voittivat sodan ja Kansainliitto vahvisti mandaatit 1922.

Arabeille annetut lupaukset oli tehnyt tyhjiksi Britannian ulkoministeri Arthur Balfour jo seuraavana vuonna etupiirijaon jälkeen.

Kiitokseksi juutalaisprikaatin avusta Palestiinan valtauksessa hän antoi 1917 niin sanotun Balfourin julistuksen, jossa luvattiin, että Britannia pyrkii tukemaan "kansallisen kodin" perustamista juutalaisille Palestiinaan. Britannia miehitti tuolloin lähinnä arabien hallussa olleen Palestiinan lopullisesti vuonna 1918.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi