16.7.2007 17:15
Palestiinalainen Ghada al-Khudari piti 23.3. 2004 sylissään vastasyntynyttä vauvaansa sekä surmatun sheikki Ahmed Jassinin kuvaa. "Sheikki Jassin ei kuollut, vaan hän on uudesti syntynyt", nainen sanoi. Hän kertoi antaneensa pojalleen nimeksi Ahmed Jassin.
Ariel Sharon otti rauhanprosessin aloitteen käsiinsä 2004 julistamalla Israelin purkavan siirtokuntansa Gazasta. Täydellinen vetäytyminen oli Israelin mukaan yksipuolinen ratkaisu siihen, että palestiinalaisten avustuksella rauhanprosessi ei ollut edennyt.
Sharonin suunnitelma herätti vastustusta niin pääministerin omassa Likud-puolueessa, oppositiossa kuin siirtokuntien asukkaissakin. Myöskään palestiinalaisjärjestöt eivät uskoneet Sharonin aikeiden vilpittömyyteen. Israel pidätti itsellään oikeuden iskeä Gazassa terroristeja vastaan. Vetäytymishanketta pidettiin strategisena liikkeenä, jonka avulla Israel voisi keskittää voimansa Länsirannalle ongelmallisen ja merkitykseltään vähäisen Gazan sijaan.
Sharon runnoi suunnitelmansa läpi hallituksessa alkukesästä 2004, mutta suunnitelma ei saanut Sharonin toivomaa hyväksyntää puolueilta.
Tulehtuneessa sisäpoliittisessa ilmapiirissä Sharon jatkoi suunnitelmansa valmistelua vielä syksyllä.
Suunnitelman mukaan Gazan palestiinalaisalueelta purettaisiin sen kaikki 21 juutalaista siirtokuntaa ja Länsirannalta neljä siirtokuntaa vuoden 2005 lokakuuhun mennessä.
Israel herätti kansainvälistä arvostelua paitsi turva-aidallaan, myös ottamalla terroristeiksi määrittelemänsä palestiinalaisjohtajat avoimesti tappolistalleen.
Elokuussa 2003 Israel oli surmannut Hamasin johtajan Ismail Abu Shanabin. Keväällä 2004 vuorossa oli ensin Hamasin hengellinen johtaja sheikki Ahmed Jassin, ja vain muutamaa viikkoa myöhemmin järjestön uusi johtaja Abdel Aziz Rantisi.
Palestiinalaisalueiden sekasortoa puolestaan lisäsivät kesällä 2004 tyytymättömyys Jasser Arafatin johtamaa palestiinalaishallintoa kohtaan. Tilanne johti ryhmittymien välisiin levottomuuksiin, ulkomaalaisten sieppaamisiin ja ministerien eronpyyntöihin.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi