lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
PALESTIINA

Tiekartta ei tuo rauhaa 2003, aitamuuri eristämään palestiinalaisalueet

16.7.2007 17:14

Mahfouz Abu Turk / Reuters

Kiistelty betoninen aitamuuri jakaa kadun kahtia Itä-Jerusalemin ja Länsirannan kaupungin Abu Disin rajalla. Kuva on otettu heinäkuussa 2004.

Kiistelty betoninen aitamuuri jakaa kadun kahtia Itä-Jerusalemin ja Länsirannan kaupungin Abu Disin rajalla. Kuva on otettu heinäkuussa 2004.

Yhdysvaltain, Venäjän, EU:n ja YK:n ponnistelut loivat toiveita Lähi-idän rauhasta, kun nelikko julkisti tiekartta-rauhansuunnitelman keväällä 2003.

Pysyvä rauha saavutettaisiin askel kerrallaan. Päämääränä olisi Israelin vetäytyminen miehitetyiltä alueilta ja itsenäisen Palestiinan valtion luominen.

Rauhanprosessi edellytti palestiinalaishallinnolta konkreettisia toimia terrorismin lopettamiseksi ja Israelilta toimenpiteitä, jotka helpottaisivat Palestiinan valtion luomista.

Kansainvälisen painostuksen alaisena palestiinalaishallinto perusti keväällä 2003 pääministerin viran hajaannuttamaan presidentti Jasser Arafatin valtaa. Arafat katsottiin joko kyvyttömäksi tai haluttomaksi hillitsemään terroria. Virkaan valittiin intifadaan kriittisesti suhtautuva Mahmud Abbas.

Alku ei luvannut rauhallisempaa tulevaisuutta, sillä muutamaa tuntia valinnan jälkeen palestiinalaisterroristit räjäyttivät pommin nuorison suosimassa diskossa Tel Avivissa. Israelin armeija iski Gazaan seuraavana päivänä.

Ariel Sharon ja Abbas vakuuttivat kameroiden edessä sitoutumistaan tiekarttaan, mutta rauhanprosessi käynnistyi yskähdellen. Runsaslukuisen arvostelijajoukon mielestä tiekartta oli epärealistinen ja jätti liikaa kysymyksiä avoimeksi. Suunnitelman mukaisesti Israel aloitti joukkojensa vetämisen Gazasta ja palestiinalaisjärjestö Fatah julisti tulitauon, mutta Hamas ja Islamilainen jihad vannoivat jatkavansa iskuja. Väkivalta yltyi jälleen.

Sharon oli esiin nousseista korruptiosyytteistä huolimatta suosiossa. Hän selviytyi ennenaikaisista vaaleista jälleen voittajana, ja alkoi rakentaa aitamuuria, joka erottaisi Länsirannan palestiinalaisalueet Israelista. 680 kilometrin mittaisen muurin tarkoituksena oli estää palestiinalaisterroristien itsemurhaiskut.

Israelin puolella rakennelmaa kutsuttiin turva-aidaksi, palestiinalaisalueilla apartheid-muuriksi. Palestiinalaiset näkivät rakennelman sortavan oikeuksiaan ja valittivat sen vievän heiltä maata. Sharon puolustautui toteamalla, että koko aita on vain tilapäinen turvallisuusratkaisu.

Haagin kansainvälinen tuomioistuin totesi rakennelman myöhemmin laittomaksi, mutta Israel ilmoitti jatkavansa rakentamista.

Pääministeri Abbasin suosio romahti keväällä 2003 hänen aloitettuaan toimet palestiinalaisterroristeja vastaan. Abbas joutui eroamaan. Tilalle valittu Ahmed Qureia vannoi kovaa linjaa Israelia vastaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.