lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
MISTÄ APUA?

Älä jää yksin

30.3.2009 0:00

 Kriisikeskuksista saa ensiapua ero- ja parisuhdekriisiin nopeasti ja ikään katsomatta.

 Oman kunnan mielenterveystoimisto ja terveyskeskuspsykologit auttavat parisuhteeseen ja eroon liittyvissä ongelmissa.

 Kirkon perheasiainneuvottelukeskukset pystyvät ottamaan vastaan pääasiassa vain pareja, joilla on alaikäisiä lapsia. Kriisitilanteessa niihin kannattaa kuitenkin soittaa ja kysyä aikaa.

 Seurakunnan diakoneilta saa keskusteluapua parisuhde- ja eroasioissa.

 Pääkaupunkiseudulla parisuhde- ja erokysymyksiin saa apua HelsinkiMission Senioripysäkiltä.

 Eläkeliiton Erosta eheäksi – parisuhteen purkauduttua -sopeutumisvalmennuskurssit on tarkoitettu yli 50-vuotiaille. Kursseja on eri puolella Suomea.

 Miessakit ry:n Erosta elossa -kurssit on tarkoitettu miehille. Kursseja järjestetään eri puolilla Suomea yhteistyössä esimerkiksi työväenopistojen kanssa.

 Fisherin eroseminaareja järjestetään työväenopistoissa ja erilaisissa järjestöissä. Niitä pitävät myös yksityiset seminaarinvetäjät.

 Kataja ry. järjestää parisuhdekursseja kaikenikäisille pareille.

 Eri paikkakuntien parisuhdepalveluista, muun muassa parisuhdeterapeuteista ja kriisikeskuksista, löytyy tietoa Väestöliiton parisuhdekeskuksesta osoitteesta: www.vaestoliitto.fi –> parisuhdekeskus.

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.