sunnuntai 26.5.2013 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
PARISUHDEJASEKSI

Hoitakaa itse eronne!

25.7.2008 9:33

Johannes Ekholm

Se osui mahdollisimman pahaan paikkaan. Jenni oli vanhempiensa luona valmistelemassa pikkusiskon rippijuhlia seuraavaksi päiväksi, kun vanhemmat kertoivat, että he eroavat.

"Äiti oli hajoamispisteessä eikä olisi selvinnyt juhlista, jos hänen olisi täytynyt pitää tieto sisällään", Jenni, 25, kertoo.

Isällä oli uusi.

Nyt viisi vuotta myöhemmin tilanteesta palautuu mieleen, että uutinen oli sokki.

"Vaikka olin itse jo muuttanut pois kotoa, tuntui pahalta. Lapsuudenkoti tuntui häviävän. Mietin, että lapsillani ei tule koskaan olemaan ehjää mummolaa, jonne aikanaan voisin heidät viedä", Jenni kertaa.

Rippijuhlista selvittiin. "Pidettiin kulisseja."

Sen jälkeen elämä oli kuitenkin pitkään yhtä eroa – Jennistä tuntuu, että pari vuotta meni täysin asian käsittelyyn.

Isän lähdettyä vanhempien puheyhteys katkesi, ja Jenni joutui toimimaan viestinviejänä. "Viestit sinänsä olivat korrekteja, mutta jouduin vastaanottamaan kaikki niihin liittyvät reaktiot."

Kun vanhempien eron syynä oli isän lähtö, myös Jennin suhtautuminen isään muuttui.

"Meillä oli aikaisemmin ollut isän kanssa hirveän hyvät välit, ja olin ollut vähän niin kuin isän tyttö. Eron myötä tuntui, ettei isä olekaan se ihminen, joka olin ajatellut hänen olevan. Tuntui, että isäsuhteelta lähti pohja täysin pois."

Jennin ja isän väleihin vaikutti myös se, että äidillä ei ollut läheisiä ystäviä, joihin tämä olisi voinut tukeutua. Jenni kuunteli paljon äitiään ja samalla myötäeli äitinsä kokemuksia.

"Kun isä ei tukeutunut minuun samalla tavalla, ei hänen näkökulmansakaan tullut esille."

Tukijan rooliin joutuminen tuntuu Jennistä nyt jälkeenpäin ristiriitaiselta. "Tiedän, että äiti toimi tuolloin omien voimiensa äärirajoilla ja tarvitsi kuuntelijaa. En olisi kuitenkaan halunnut kuulla sitä kaikkea. Omienkin tunteiden kanssa olisi ollut ihan tarpeeksi tekemistä."

Vaikka turvallisen maailmankuvan hajoaminen harmittaa Jenniä, hän ajattelee, että vanhemmat olisivat voineet erota jo aikaisemmin.

"Äiti olisi mennyt ehkä vähemmän rikki. Uskon, että itsellänikin olisi ollut helpompaa."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>