lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla
PARISUHDEJASEKSI

Hullun hommaa

Kirkas kevätaurinko kuorii meistä talviajan jäyhyyden

20.4.2009 3:00

kuvankäsittely kimmo taskinen / hs

Antti Rytkönen ja Henna Aira (keskellä) eivät peittele tunteitaan.

Antti Rytkönen ja Henna Aira (keskellä) eivät peittele tunteitaan.

 Huomio, te ihanasti ihastuneet tai palavasti rakastuneet! Te olette siinä tilassa, että Väestöliiton perhetoimintojen johtaja, erityistason psykoterapeutti ja sosiologi Heli Vaaranen ehdottaa puolivakavissaan käyttöönne Rakkausvirastoa kuin parempikin Tommy Tabermann.

"Rakkaudella on laajoja yhteiskunnallisia vaikutuksia: työkyvyttömyyttä, masennusta, keskittymiskyvyttömyyttä", Vaaranen pohdiskelee. "Se vaikuttaa niin paljon kaikkeen toimintaan, että virastossa voisi ohjata vastarakastuneet 4. kerrokseen, jätetyt 1. kerrokseen hoitamaan sairauslomiaan ja sitä rataa."

Ihastumista voi verrata vaikkapa hiihtokilpailuun. Alkulämmittelyssä jännitys kipristelee vatsassa, syke kiihtyy ja kädet tärisevät.

Keskittyminen on kovaa mutta putkikatseista, ja jossain vaiheessa tuntuu, että henki salpautuu ja matkalle kuolee. Maalissa on kuitenkin useimmiten erittäin tyytyväinen, että uskalsi lähteä matkaan.

Diagnoosiin kuuluu usein sekin, että sivusta seuraavan on vaikea ymmärtää räkä poskella hihkuvan lajitoverin sisäistä ilotulitusta. Se näkyy kauas.

Ihastuminen tuntuu usein myös fyysisenä kipuna eri puolilla kehoa. Erossa oleminen rakastetusta aiheuttaa masennuksen oireita.

"Keskiajalla ihastuminen luokiteltiin lemmensairaudeksi, ja sitä yritettiin hoitaa yrteillä ja kauniilla lauluilla", Vaaranen kuvailee.

Järjetöntä hommaa, kuten on monen mielestä laduilla trikoopuvussa suihkiminenkin.

Tai, jos tarkkoja ollaan, rakastuminen ja parin etsiminen sinänsä on hyvinkin rationaalista, sanoo rakastumisen evoluutiota tutkinut Osmo Tammisalo.

"Mutta millainen käytös paljastaa rakkauden aitouden? Epärationaalisuus", Tammisalo kysyy ja vastaa. "Rakkaudessa kumppaniehdokkaat ovat sitä vakuuttavampia mitä hullummin he käyttäytyvät."

Ihastuminen on myös hyvin fysiologinen tapahtuma, johon ei itse voi vaikuttaa. Se jysähtää joka kerta hurjalla voimalla.

Hurmioituneen ihastujan aivoissa ja koko kehossa tapahtuu niin paljon, ettei keho kestäisi loputtomiin kasassa niin kovilla kierroksilla.

Ihastumisesta seuraavaa rakastumista on verrattu harhakäsityksiä aiheuttavaan mielisairauteen. Euforian tunnetta tuottava fenyylietyyliamiini on keholle kuin amfetamiinia, joka saa mielialan kohenemaan ja posket punoittamaan.

Rakastumisen biologisia ja fyysisiä vaikutuksia aivoihin tutkinut antropologi Helen Fisher on arvellut tunnekuohun kestävän niin kauan, että lapsi saadaan alulle ja maailmaan. Sen jälkeen tunnekuohut tasaantuvat ja jäljelle jää kiintymys.

Suomessa vuodenajat saattavat vielä voimistaa jäyhän kansamme tunteiden nousuja ja laskuja. Monille kevät ja kesä ovat ihastumisen aikaa.

Vaaranen itse huomasi etnografisissa tutkimuksissaan, että julkiset hellyydenosoitukset lisääntyivät räjähdysmäisesti auringossa ja yli kahdenkymmenen celsiusasteen lämpötilassa.

Syksyisin samat "hellyyspaikat" olivat täysin autioita.

"Keväisin ihmiset rentoutuvat. Talviaikaan he kietoutuvat ja suojautuvat vaatteisiin ja ovat myös henkisesti suojautuneempia", Vaaranen vertaa.

Nämä keväiset heräämiset näkyvät ruuhkana myös Väestöliiton vastaanotoilla.

"Keväisin pariskunnille saattaa käydä niin, että valon lisääntyessä tulee hieraistua silmiä ja katsottua sitä toista tarkemmin. Se ei aina ole pelkästään mukava yllätys."

Ne taitavat sitten olla niitä ylämäkiä, joissa laduilla suihkijat tarvitsevat avukseen havuja ja halauksia.

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

Päivän kysymys

Tekeekö kevät sinut lemmekkääksi?

Kun talven tönkköys väistyy ja kevät hiipii rintoihin, palaavat katukuvaan myös julkiset hellyydenosoitukset.

Kyllä 59% Ei 41%

Vastanneita 6051

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.