14.6.2010 3:00
Lääketieteellisen neutraalina terminä pidetty masturbaatio on latinalaista perua. Se tarkoittaa "käsin kiihottamista", ja sitä on käytetty jo ainakin 1700-luvulla.
Suomalainen itsetyydytys-sana keksittiin lieventämään syyllisyyden tunteita, jota vanhempi sana itsesaastutus aiheutti. Terveydenhuolto-Lehdessä ilmestyi 1930-luvulla kirjoitus, jossa tuotiin termi julkisuuteen.
Ylioppilaslehti haki vuonna 2000 itsetyydytykselle hyväntuulista puhekielen termiä, jolla ei olisi samanlaista ankeaa nahjusmielikuvaa kuin esimerkiksi sanalla runkkaus. Lukijaäänestys monoseksin ja sooloseksin välillä päättyi sooloseksin voittoon.
Sooloseksi on sittemmin vakiintunut ainakin seksuaaliterapeuttien ja lehtijuttujen kieleen.
Onko sooloseksistä hyötyä suhteelle? 14.6.2010
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi