22.8.2011 3:00
Se toukokuinen sunnuntaiaamu muutti kaksi elämää.
Pyhtääläinen Juha Willman, 46, oli laittanut seuranhakuilmoituksen teksti-tv:n sivulle 899. Kerta ei ollut ensimmäinen, mutta kukaan ei ollut tarttunut avoimeksi ja rehelliseksi itseään kuvanneen miehen viestiin.
Kunnes Arja Ruusutie laittoi tekstiviestin.
Oli toukokuu 2002. Juhan koko sunnuntai kului puhelimessa.
Espoolainen Arja kertoi jääneensä leskeksi kolme vuotta aikaisemmin. Juha paljasti, että hänen äitinsä oli hiljattain kuollut. Uurnan lasku olisi seuraavana lauantaina. Arja sanoi, että totta kai hän tulee paikalle.
Juha tuli Arjaa vastaan Kotkan linja-autoasemalle.
"Näin heti, ettei Juha ole kunnossa", Arja kertoo kotkalaisen kerrostaloasunnon olohuoneessa yhdeksän vuotta myöhemmin.
Mies vaikutti ujolta ja levottomalta.
Juha sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta oireilla ei vielä ensitapaamisen aikaan ollut nimeä.
Arja vaikuttui miehestä, joka pesi villasukat huolellisesti koneen villaohjelmalla, hoiti kukkia ja kissaa ja teki kaalilaatikkoa.
Juhan ongelmat olivat alkaneet koulunkäyntivaikeuksista. Sitten tuli väärää seuraa, viinaa ja riitoja läheisten kanssa. Nyt hän tunnistaa käytöksensä sairauden aiheuttamaksi.
"Siinä tuli pilattua ihmissuhteita", Juha sanoo.
Arjalla ei ollut ruusuisia kuvitelmia, mutta hän näki, että tässä oli nyt pohjimmiltaan hyvä mies.
"Ymmärsin kyllä, ettei tulisi olemaan helppoa. Mutta minkä ihminen sairaudelleen voi", Arja toteaa.
Arja tuli mukaan lääkärien vastaanotoille, kun Juhan oireita yritettiin hoitaa.
"Mie huomasin, että Arja välittää minusta sellaisena kuin olen", Juha sanoo.
Seuraavan vuoden juhannuksena tanssittiin Akselin ja Elinan häävalssia.
Arja oli jättänyt Espooseen paitsi ystäväpiirinsä myös työpaikkansa siivoojana. Töitä oli tullut lisää, mutta palkka ei ollut noussut, joten lähtöpäätös ei ollut vaikea.
Mutta Kotkasta ei löytynyt työtä. Tämä onkin ainoa asia, joka 54-vuotiasta Arjaa on harmittanut. Yhtä paljon ei häirinnyt edes se, että Juhan maniakausiin kuului reipasta alkoholinkäyttöä, ja humalassa miehestä tuli ilkeä. Kun tuli masennuksen vuoro, mies ei päässyt sängystä ylös.
Vaikeimpina aikoina, kun miehen sairaus tuntui uuvuttavan, Arja turvautui keskusteluapuun. Myös Juha on käynyt terapiassa.
Elämä alkoi tasoittua, kun Juha sai diagnoosin vuonna 2005 ja lääkitys saatiin kohdalleen. Enää mies ei nouse keskellä yötä maalaamaan öljyväreillä auringonlaskua keittiön kaapinoviin.
Vielä kolme vuotta sitten Juha kuitenkin tapasi humalassa unohtaa lääkkeensä. Kerran hän alkoi nähdä harhoja, lähti katkaisuasemalle, vietti siellä yhden yön ja päätti lopettaa juomisen. Päätös on pitänyt, eikä Arjakaan ole sen koommin nauttinut alkoholia.
Arkea rytmittävät nyt harrastukset. Willmanit kiertävät lähialueen tapahtumia, seuraavat jalkapalloa tai surffaavat netissä jollain talouden neljästä tietokoneesta.
Työkyvyttömyyseläkkeellä oleva Juha on kodin pääkokki. Hän koristelee Arjalle kuningattaren annoksia ja kirjoittaa rakkausrunoja.
Mielialaa tasaavia lääkkeitä Juha joutuu syömään lopun ikänsä, sillä mikä tahansa yllättävä elämäntilanne voi laukaista sairauden uudelleen. Mutta nyt Willmanit pitävät toisistaan huolta.
Ja kun ilmat kylmenevät, Juha laittaa Arjan harteille villatakin.
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi