torstai 11.3.2010 | Kalervo  Onnittele e-kortilla

Kolmen kuukauden salailu

28.12.2009 3:00

jenniina nummela

Kun Saara Halonen lopulta kertoi raskaudestaan, uutisen kuulivat ensin parin vanhemmat. Oiva on pian jo kaksivuotias.

Kun Saara Halonen lopulta kertoi raskaudestaan, uutisen kuulivat ensin parin vanhemmat. Oiva on pian jo kaksivuotias.

"Kenelle sinä oikein neulot vauvanpeittoa?" ihmettelivät helsinkiläisen kätilöopiskelijan Saara Halosen kaverit muutama vuosi sitten.

Halosella oli paljon seliteltävää, sillä hän halusi miehensä Kimmo Halosen kanssa salata raskautensa muilta kahdennentoista viikon ultraäänitutkimukseen asti.

"Peittely oli hankalaa. Piti leikkiä reipasta, vaikka oksetti", pian kaksivuotiaan Oivan äiti muistelee.

Halonen salaili asiaa, koska hän pelkäsi, että jotakin menisi pieleen. Aiheesta puhumista hankaloitti myös se, että tuolloin 25-vuotiaan Halosen läheisillä ystävillä ei ollut lapsia. "Emme olleet puhuneet kavereille siitä, että haluaisimme vauvan."

Vaikeinta oli salata asia omalta äidiltä.

"Se oli melkein ylivoimasta. Olisin halunnut sanoa, että nyt oksettaa ja jännittää."

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.