keskiviikko 22.5.2013 | Hemminki, Hemmo  Onnittele e-kortilla
TAUSTA

Kolmistaan kaapista ulos

29.11.2010 3:00

UUDEN Polyamoria-yhdistyksen tarkoitus on tehdä vähintään kolmen hengen rakkaussuhteita tunnetuksi ja auttaa monisuhteisia heidän ongelmissaan. Yhdistys on juuri perustettu.

"Suhde itsessään ei ole ongelma, vaan se, että ihmiset joutuvat elämään kaapissa", yhdistyksen puheenjohtaja Sade Kondelin sanoo.

Monisuhteisuus ei ole Suomessa kiellettyä, mutta suhteen virallistaminen monenkeskiseksi avioliitoksi on mahdotonta. Yhdistyksen tarkoitus ei ole ainakaan toistaiseksi yrittää muuttaa Suomen avioliittolakia.

Maailmalla moniavioisuus, jossa miehellä on enintään neljä naista, on laillista noin 30 islaminuskoisessa maassa. Yhden naisen ja useamman miehen avioliitot ovat kiellettyjä.

Australiassa ja Britanniassa moniavioisuus on voimassa, jos moniavioiset ovat solmineet avioliittonsa sellaisessa maassa, jossa moniavioisuus on mahdollista. Suomessa moniavioisuus on kiellettyä, mutta esimerkiksi muslimimiehillä voi olla suomalaisen naisen kanssa laillinen avioliitto, vaikka hän olisi islamilaisessa avioliittossa toisen naisen kanssa.

Monisuhteita on erityyppisiä. Osapuolten sukupuolella tai määrällä ei ole periaatteessa rajoja.

Monisuhteiseen elämään voi johtaa Sade Kondelinin mukaan erilaiset syyt: "Jotkut katsovat olevansa sisäsyntyisesti polyamorisia, jotkut ovat sellaisia tilanteen mukaan."

Polyamoristien määrästä Suomessa ei ole tietoa. Monisuhteisessa tilanteessa elävät eivät välttämättä miellä itseään polyamorisiksi.

Polyamoria-yhdistykseen liittyi perustamiskokouksessa 18 ihmistä.

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>