Kunpa hän kärsisi

Kunpa hän joutuisi häpeään, kärsisi, kuolisi. Neljä eronnutta kertoo, kuinka rakkaasta ihmisestä tuli vihan kohde.

Liisan aviomies tuli töistä kotiin ja ilmoitti vaimolleen, ettei rakasta tätä enää ja että hänellä on toinen nainen.

Seurasi sumuisia kuukausia. Uusi nainen muutti perheen kotiin, Liisa pienempään asuntoon. Hän suri ja oli pettynyt. Hän pelkäsi omaa ja kahden pienen lapsensa tulevaisuutta ja oli vihainen, raivoissaan ja katkera sekä toiselle naiselle että miehelleen.

"Toivoin heille jotain julkista häpeää ja että heidän suhteensa menisi päin persettä", 42-vuotias Liisa kertoo nyt, kun erosta on kulunut viisi vuotta.

Potkunyrkkeilytunneilla hän kuvitteli mäiskivänsä pettureita naamaan.

Viha on hyväksi. Viha auttaa jätetyksi tullutta irrottautumaan entisestä suhteesta. Kiukun voimalla pystyy pitämään puolensa huoltajuus- ja omaisuuskiistoissa. Vihaisena moni hankkii uuden asunnon, remontoi, moppaa vimmatusti entistä pois. Erityisen luonnollista voimakas viha on silloin, jos jättäjällä on jo uusi kumppani.

Vihan hallinta on kuin ohjaisi junaa kohti vaihdetta. Voi painaa täysillä, eli paiskoa ovia ja astioita, naarmuttaa jättäjän autoa. Tai voi hiljentää ajoissa ja sanoa ääneen, että olen hirvittävän vihainen. Näin pääsee sille oikealle raiteelle.

Niin kauan kun viha näkyy viilleltyinä autonrenkaina, elämässä ei pääse eteenpäin.

Olli

on eronnut kahdesti. Ensimmäisellä kerralla oma uusi suhde teki eron siedettäväksi, toisessa avioerossaan hän sukelsi syviin vesiin. Jälkimmäistä eroa tehtiin vuosikausia, ja lopullinen välirikko sinetöitiin kaksi kuukautta sitten.

Ollin mukaan vaimo oli puhtaaksiviljelty narsisti, joka valehteli minkä ehti, mutta osasi olla myös hurmaava.

Pari riiteli jatkuvasti, usein lastenkasvatuksesta: Olli oli perinteisen linjan mies ja vaati vaimonkin pojilta vanhempien kunnioitusta ja rehellistä anteeksipyyntöä töppäilystä. Vaimo tahtoi antaa lapsille vapauksia.

Tilannetta ei helpottanut, että Olli oli alkoholisti. Viinan hän jätti neljä vuotta sitten, mutta avioliiton ongelmat jatkuivat.

Perheneuvojan vastaanotolla he koettivat saada riitoihinsa ratkaisua. Kaikki muuttui, kun neuvoja kertoi Ollille, että vaimolla on suhde toiseen mieheen.

Siitä lähtien Olli, 60, on täyttänyt iltansa työnteolla, AA:n istunnoilla ja miesten eroryhmällä. On pakko, muuten pää hajoaa.

Ero tulee yllätyksenä useammin miehelle kuin naiselle. Miesten eroryhmissä on tavallista, että vaimo on ollut ainoa ystävä, jolle mies on puhunut tunteistaan.

Juuri erossa tunteista kuitenkin pitäisi puhua. Jos ei puhu kenellekään, masentuu. Ja kun on tarpeeksi masentunut, ei näe tulevaisuutta.

Ne, joiden elämässä on kavereita, harrastuksia ja mielekäs työ, pysyvät erotessakin jonkinlaisessa tasapainossa.

Ystävien olkapäät eivät kuitenkaan kestä kaikkea, eikä ystävä voi olla puolueeton. Siksi eronneille suositellaan melkein aina myös terapiaa tai vertaisryhmää. Ryhmässä kuulee muidenkin kokemuksia, ja helpottaa huomata, ettei ole yksin.

Joillekin suhteen kasassa pysyminen on sama kuin koko elämän kasassa pysyminen.

Ero voi herättää lapsuudesta kumpuavan sietämättömän ulkopuolisuuden tunteen. Vanhasta, käsittelemättömästä hylkäämisen kokemuksesta pintaan voi nousta padottuna ollutta vihaa, ja kohteeksi tulee helposti entinen puoliso.

Tässä vaiheessa pitäisi ajatella järkevästi: Kenelläkään ei ole velvollisuutta rakastaa minua. Ehkä eroon oli jotain osuutta minullakin. Kyllä se siitä.

Elinan

avoliitto päättyi 15 vuotta sitten. Riitelystä oli tullut jokapäiväistä: kinattiin kotitöistä, rahankäytöstä, vapaa-ajan vietosta. Kun pari oli kutsuttu ystävän juhliin, mies kertoi viime hetkellä, että meneekin omien kavereidensa kanssa kaljalle.

Silloin Elinalla keitti.

"Pesin miehen hammasharjalla vessanpöntön, laitoin harjan takaisin mukiin, enkä koskaan kertonut miehelle. Se tuntui hyvältä."

Molemmat tunsivat erossa vihaa. Suhde oli kestänyt kymmenen vuotta, ja lopulta he käyttivät kaiken sanallisen lahjakkuutensa toistensa loukkaamiseen.

Jälkeenpäin Elina, 43, arvelee, että kumpikaan ei tiennyt, mitä parisuhteelta ylipäätään voi odottaa.

"Oletimme jotenkin, että toinen osaa lukea ajatuksia ja tekee minut onnelliseksi. Mutta jokaisen täytyy itse tehdä itsensä onnelliseksi."

Pertti

oli saanut ulkomaalaisen naisen kanssa lapsen, mutta nainen uhkaili jo synnytyslaitoksella, että vie pojan ulkomaille. Pari meni kuitenkin naimisiin, koska silloin isyydestä ei tarvinnut erikseen riidellä. Neljä päivää synnytyksen jälkeen nainen uhkaili Perttiä saksilla.

Tuli ero, kaappausuhka jatkui. Lastensuojeluviranomaiset asettuivat äidin puolelle, eikä Pertin epäilyjä naisen mielenterveysongelmista otettu tosissaan.

"Hetkittäin olen ollut naiselle helvetin vihainen. Kun lapsi oli ihan pieni, olin välillä niin rasittunut, että toivoin naisen kuolemaa. Mutta ymmärrän, ettei hänellä ole kaikki kupit kaapissa", Pertti, 54, kertoo.

Nyt viisivuotias poika viettää osan ajasta äidillään, osan isällään.

Miehillä ja naisilla on yhtä paljon aggressiivisia ajatuksia ja tunteita. Tilastojen perusteella miehillä on kuitenkin naisia matalampi kynnys toimia aggressiivisesti. Selitystä on haettu niin evoluutiosta (miehet kilpailevat niukoista resursseista ja joutuvat vaaraan, naiset hoivaavat elämää) kuin kulttuurista (pojat saavat tapella, tytöt ovat sanallisesti julmia).

Murhanhimoisia fantasioita on meillä kaikilla, kun tarpeeksi koville ottaa. Mutta ne, jotka toteuttavat ajatuksensa, kärsivät melkein aina jostain mielen häiriöstä.

Jos erotilanteen vihantunteisiin yhdistyy pitkään jatkunutta epätoivoa, impulsiivisuutta ja mielenterveysongelmia, voi käydä niin kuin Suomessa noin kolmesti vuodessa käy. Puolisolta, lapsilta ja itseltä lähtee henki.

Äärimmäinen teko ei yleensä tapahdu ilman edeltäviä vaaranmerkkejä. Murha-itsemurhan tekijöistä tiedetään, että tekoa on edeltänyt useita menetyksiä, toimintakyvyttömyyttä tai uhkailua. Tekohetkellä tekijä on ollut tavalla tai toisella kiihtynyt.

Mutta on sellaisiakin tapauksia, joissa kauniin talon nurmikot on hoidettu huolellisesti, eikä kukaan olisi voinut arvata.

"En tippaakaan ihmettele, että tällaisia kammottavia asioita tapahtuu", sanoo Olli.

"Minulle on ollut täysi yllätys, miten sekaisin ihminen voi mennä, ja miten kauheaa on aamuyön tunteina tapella itsensä kanssa."

Erossa perheet tarvitsisivat aina jonkinlaista tukea. Terapiaa, yhteisöä. Mutta usein mummot ja vaarit asuvat kaukana, perheet pysyttelevät omissa oloissaan, tuttavilla on kiireitä.

Kun vihasta pääsee yli ja erokriisi on eletty, moni on tyytyväisempi kuin entisen suhteen aikana.

Jätetyksi tullut Liisa puhui ystävilleen, sukulaisilleen ja terveyskeskuksen psykologille. Hän luki erokirjoja ja päätti, että eteenpäin on mentävä, muuten katkeruus kuluttaa hänet loppuun.

Nyt Liisa on onnellinen. Hän sanoo, että jos liitto olisi jatkunut, hän ei koskaan olisi saanut yhtä antoisaa uraa kuin nyt. Lasten asiat hoituvat vuoroviikoin, rauhassa.

"Ero oli minulle lottovoitto. Luojan kiitos, ettei tarvitse enää elää sen miehen kanssa."

Juttua varten on haastateltu Psykiatrisen vankisairaalan vastaavaa ylilääkäriä, tutkimusprofessori Hannu Lauermaa, psykologi Kari Kiianmaata ja erotyövastaava Jouni Linnankoskea Miessakeista. Erostaan kertovat henkilöt eivät esiinny omilla nimillään.

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi