lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Matkamies surffasi sohvalta sulhoksi

19.7.2010 3:00

Oranssi otsatukka. Se on ensimmäinen asia, jonka puolalainen Bolek Zorawski-Meura, 28, muistaa ensikohtaamisestaan taidehistorian opiskelija Aikku Meuran, 27, kanssa.

Jo aiemmin Suomessa opiskellut Bolek saapui vuosi sitten Puolasta Helsinkiin etsimään töitä. Hän järjesti itselleen yöpaikan Couchsurfing-nettisivuston kautta. Sivuilla ihmiset tarjoavat reppureissaajille majapaikkaa kodistaan kulttuurivaihdon hengessä.

"Aikku oli kirjoittanut, että hänet tunnistaa kreisistä kampauksesta", Bolek muistelee.

Kohdattuaan kaksikko kävi Elokuva-arkistossa katsomassa japanilaista kauhuelokuvaa 1950-luvulta ja luki runoja yömyöhään. "Ensimmäiset iltamme olivat tosi intensiivisiä. Kyllä meidän välillä oli jo silloin jännitettä", Aikku sanoo.

Parin päivän jälkeen Bolek lähti työhaastatteluun Tampereelle. "Palatessani Helsinkiin en ollut varma, uskallanko taas pyytää yösijaa Aikulta."

Kello kävi keskiyötä, ja rahapulassa ollut Bolek valmistautui jo nukkumaan rautatieasemalla. Lopulta hän kuitenkin lähetti tekstiviestin ja sai luvan tulla yöksi.

Aiemmin Aikku oli majoittanut tuntemattomia sohvasurffareita kotonaan enintään kolmeksi päiväksi. "Mutta Bolekin visiitti venyi. Yhdessäolo jotenkin vain tuntui oikealta", Aikku sanoo.

Paria yhdistää myös queer-asenne: halu kyseenalaistaa kahlitsevia sukupuolirooleja. Bolek kokee perinteisen maskuliinisen miehen mallin itselleen vieraaksi, eikä naistenkin kanssa seurustellut Aikku toivo miehistä machoilua kumppaniltaan.

Myös monisuhteilu kiinnostaa molempia. "Rakastamme toisiamme, mutta voimme osoittaa kiintymystä myös muihin ihmisiin", Aikku selittää.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.